Totesin Lemun parantuneen pikku venähdyksestään, joten kärräsin sen Ypäjälle heinäkuun lopussa, kun siellä oli sopivasti kenttäkisat. Itse olinkin ratsastanut sillä kerran pari viikkoa aikaisemmin eli hyvin oli harjoiteltu. Kisapäivä sujui juuri niinkuin todella monet päivät aikaisemmissa kisoissa eli hirmuisessa helteessä vetelästi taaperrettu tuttarin koulurata, yksi puomi rataesteiltä (heti ykkösesteellä etujalkavirhe – Lemu taisi olla puoliunessa) ja puhdas maasto. Positiivinen yllätys oli, kun katsoin maastossa kelloa, kun oli vielä laukkapätkä ja pari estettä jäljellä ja aikaa oli lähes minuutti jäljellä, joten ei tarvinnut hoputtaa enää viime metreillä. Koska olen ollut käytännössä ratsastamatta, niin pidin varmuuden vuoksi maastoradalla koko matkan harjasta kiinni, etten vaan luiskahda kyydistä. Olipa kyllä mukavaa huristella metsässä yli esteiden pitkästä aikaa! Tammelaan palattuani Lemu pääsi pellolle palautumaan.

Minä sain siipiveikon syliini ja kylläpä sen räpylät olivat veikeän tuntuiset.

Pynde