Farmillamme on vuoden verran ollut kotkottelemassa kanoja ja kaksi kukkoa, kätevää kun on munat omasta takaa.

Kanat ovat nimeltään Katri, Jenni, Suvi, Markus, Ulla ja Anneli, ja sitten ovat kukot Mika ja Henrik. Mainioita persoonia kaikki, ja näin lintuja aiemmin vähän pelänneenä, voin kertoa, että kanat ovat ehkä mukavimpia lemmikkejä ikinä!

Kesällä kun hevoset olivat käytännössä yötä päivää ulkona, piti kanat hätäsijoittaa talliin, mikä aiheutti toisinaan hämmästystä kavioeläimissä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että vapaustaistelijamme Henrik päätti alkaa toteuttaa oman elämänsä ristiretkiä juuri sillä siunaaman hetkellä, kun seppä oli paikalla kenkäämässä hysteriaan taipuvaista Pärssiskää...

Koska minua harvemmin tarvitaan vieressä töllistelemässä, kun seppä tekee taikojaan, huikkasin hänelle, että käyn laittamassa kahvit. Viivyin sisällä ohikiitävän hetken ja kun lähden takaisin talliin, näen sepän tupakalla pihalla. Mielissäni kahvikupit kädessä huikkaan, että ihanaa, joks sä oot valmis!!

Saan vastaukseksi raivoisan murahduksen: NO EN! Mene pyydystämään se v*tun kukko

Ihmeissäni silmiä pyöritellen lähden talliin, mikä nyt noin saa sepän kukkoa vihaamaan. Vastaani saapastelee rinta rottingilla Henrik, ja Pärssinen seisoo joka lihas kivikovaksi pingottuneena ja pörisee... strike a pose and snort like you mean it. Tapahtumien kulku alkoi hieman hahmottua, kun sain kukon takaisin vankeuteen, pärssisen vielä hieman käytävällä keulien, olisiko kenties Henrikin vankilapako ollut sen verran dramaattinen ja meluisa että on saanut kokeneemmankin tamman lietsottua hysteriaan.

Kun seppä viimein palaa sisälle, sain vahvistuksen aavistukselleni. Siinä oli ollut vähän erikoistilanteita, mutta luojan kiitos ei ollut sattunut niin sanotusti Juhaa leukaan.

Illalla töistä palatessani oli vastassani jälleen ullatuus! Henkka oli jälleen päättänyt vapautua arjen kahleista ja ponnekkaasti ontuen hän oven avatessani marssi ulos. No hätähän siinä käteen, eihän kukko nyt voi ulos lähteä, ja ei kun jahtaamaan! Tästä episodista olisi saanut kotivideoihin taltioitua mainion pätkän, kun paksureitinen emäntä sulavasti kirmahtelee ontuvan kukon perässä...

Puuskutuksen tasaannuttua kävin tutkimaan kukkoa lähemmin, kävi ilmi, että häneltä on yhdestä varpaasta kynsi taittunut pakoretken tiimellyksessä. Luonnollisestikin soitto eläinlääkärille, että mikä neuvoksi. Vastaus ei ollut toivomani, vaan kirves. Mikäli kynsi on kyllin pahasti vääntynyt varvasta myöten, se aiheuttaa kukolle kovasti kipua, eikä elämä ontuvana Andersonina ole oikein sitä kohtaan. Aloin henkisesti varautua vesuriterapiaan, mikäli varvas ei näytä paranemisen merkkejä. Muutama päivä näyttikin sujuvan aivan rattoisasti, kunnes eräänä iltana lintuja ruokkiessani huomasin, että nyt on Henkan silmässä joku vika! Näytti turvonneelta ja harmaalta, ja siinä kohtaa päätin, että hyvä on, nyt loppuu Henkan pakoretket, ja huomenna on kohtaaminen kirveen kanssa.

Vaan kuinkas sitten kävikään. No kukkopoika oli saanut varpaansa jo kovasti paremmaksi ja aamulla ohitseni ulos tepasteli täysin ontumaton kukko, jonka silmätkin näyttivät olevan kuten pitää. Huh, kirves takaisin laatikkoon.

Viimeisen ja edottomasti kammottavin episodi tapahtui, kun tulin eräänä päivänä rottweilereiden ja lasten kanssa lenkiltä, en luonnollisestikaan olettanut että Henkka on vapaudessa, vaan hänelle tarkoitetussa tilassa muiden kanssa. Jäin pihahommiin ja tuokion kuluttua hallista kuuluu kummallista mekkalaa, lintujen toimesta. Lähden katsomaan juosten, ja kauhukseni näen, että Henrik on jäänyt rottweilereiden väijytykseen, ja saa parhaillaan sulkapöllyä! Luojan kiitos kuuliaiset Rottweilerit keskeyttävät puuhansa, kun karjaisen veret seisauttavan ”IRTI!”-käskyn. Kukko kainaloon ja äkkiseltään keksin, että satulahuoneeseen. Siinä kohtaa en ennättänyt jäädä tutkimaan vammoja, sillä lapset olivat vapaana ulkona, joten päätin illalla päästäväni Henkan kärsimyksistään.

Illalla teloitushansikkaat käteen ja kirves laatikosta kohti satulahuonetta... vain huomatakseni, että kukon ryökäle on täysin ehjä, vammoja sai ainoastaan tyylikäs pyrstö, missä nyt komean sulkapehkon sijaan törötti vain yksi ja ainoa sulka.

Sittemmin syksyn mittaan kanat ja kukot ovat saaneet tepastella päivät vapaudessa, kun opin että nehän eivät totisesti karkaa, vaikka saavatkin puuhastella pihalla. Muutamaan otteeseen Some-Henkka on ollut yön kateissa, ja olen ollut varma, että nyt on kettu repolainen käynyt ottamassa evästä, mutta ei. Aina aamuisin tuo nykyisin jo tuuheapyrstöinen poika on ollut ovella vastassa.

- Päivi