Yli kuukauden kenttäkisatauko ei tehnyt hyvää minulle eikä Lemulle. Niinisalossa kisailtiin jälleen heinäkuun puolivälissä ja edellinen starttihan meillä oli toukokuun lopussa. Tanjan Nipa on telakalla, joten matkaseuraa kisoihin ei ollut, vaan köröttelin Lemun kanssa lauantaina aamutuimaan Niksulaan. Kouluradalla otus oli kuin purkka tukassa ja jyystin sitä vimmatusti pizzaleikkureillani (=rissakannuksilla) koko radan läpi ilman mitään merkkiä virkistymisestä. Tuomarikommentit: ” Melko tasaista, saisi olla energisempi läpi ohjelman.” Ja ”Rento rata, lisää energiaa suoritukseen.”  Sijoitus koulun jälkeen reilusti puolivälin huonommalla puolella, vaikka prosentteja herui reilu 62%.

Täytynee muuttaa Lemun ruokintaa radikaalisti, jotta sitä kaivattua energiaa alkaa löytyä. Sainkin jonkin aika sitten Tallinnan risteilyllä eräältä ”hivenen” erikoiselta herrasmieheltä oivan neuvon, mitä varmaan pitää kokeilla. Tämä jantteri väitti olleensa ravitallilla joskus töissä ja pitkällisen kiertelyn ja kaartelun jälkeen paljasti minulle yökerhossa SUUREN SALAISUUDEN: huippuravurit saadaan juoksemaan vieläkin kovempaa, kun niille syötetään hyvälaatuista, raakaa jäniksenlihaa. Javisst!! Noh, siinä onkin syksyllä tallintekijöillä ihmettelemistä, kun tiirailevat Lemun ruokintaohjeita. Heinää sopivasti, kauraa 1,5 + 1,5 + 1,5 ja aamulla lisäksi 1 kg pupua (ota taukohuoneen jääkaapista). Kuulostaa melko erikoiselta, mutta isältäni olen oppinut, että kaikkea kannattaa kokeilla (paitsi sukurutsausta ja kansantansseja). Otan mielelläni vinkkejä vastaan edullisen, mutta laadukkaan jäniksenlihan myyjistä :D

Takaisin kilvanajoihin ja rataesteisiin, missä onnistuin hankkimaan reilussa minuutissa 14 virhepistettä. Tuomaristo irvisteli Lemulle kopistansa sillä seurauksella, että ratsuni täysin yllättäen poistui takavasemmalle nelosestettä lähestyessäni (tavallinen, pieni pysty) ja oli hyvin lähellä, etten päätynyt naamalleni nurmelle. Lemu suorittaa moisia tempauksia todella harvoin, joten en tietenkään ollut varautunut ollenkaan. Onneksi on ne isot polvituet satulassa. Tiesin, että yliaikavirheitä tulee väistämättä (kenttäkisojen rataesteillä 1vp/sekunti eli neljä kertaa enemmän kuin normi rataesteillä), joten loppurata meni hirveällä hosumisella: vinoja lähestymisiä, paljon ristilaukkaa, huonoja ponnistuspaikkoja jne. Ratsastukseni ei parhaimmillaankaan ole kovin kaunista katseltavaa ja nyt muistutin lähinnä ripulista kärsivää apinaa, joka luulee ohjia liaaneiksi. Tämän session jälkeen majailin tuloslistalla toiseksi viimeisenä.

Totesin, että tämä on nyt ollutta ja mennyttä ja huomenna (maastopäivänä) aloitan puhtaalta pöydältä. Siispä suoritin ns. pienimuotoisen nollauksen, mikä kuuluu olennaisena osana kaksipäiväisten kisojen ohjelmaan. Istuskelimme porukalla nauttimassa iltapuhteeksi hieman virvokkeita nauttien kesäsäästä. Ei satanut ja lämpöäkin oli viitisen astetta eli juomat pysyivät mukavan viileinä. Hiacen uumenista löytyy tietysti joka tilanteeseen sopivaa päälle pantavaa eli tässä tapauksessa kulahtaneet toppahousut ja –takki, pipo, lapaset, villasukat ja turvajalkineet eli crocksit. Jos joku vieras olisi nähnyt porukkamme, hän olisi ollut varma, että kyseessä on lauma spurguja eikä suinkaan kilparatsastajia.

Sunnuntai sujuikin sitten vanhaan malliin eli Lemu hyppeli mukisematta pieniä taloja ja minä vilkuttelin yleisölle. Helpon luokan reitti oli sama tuttu, muutamat esteet olivat vaihtaneet paikkaa keskenään, mutta selvisimme hyvin ajassa maaliin ilman ongelmia ja loppusijoituskin koheni juuri puolivälin paremmalle puolelle.

Kuva Piia Mäkelä (http://piiamakela.pic.fi/)

-Pynde