Katsastuksen ajankohtaisuus palautti mieleeni muutaman hetken viime vuosilta, jolloin hevosenkuljetin kalustoni on ollut epäkunnossa. Yli vuosi sitten keväällä kuskasin vanhaa tammaani ja tallikaverin hevosta koulutunnille. Yritin ajaa tallille turvesuon poikki, jonka kevään sateet oli tehneet yllättävän pehmeäksi. Yritin polkea vanhaan takavetooni vauhtia ja pitää kaksin käsin rattia suorassa. Ei auttanut, vaan yhdistelmä oli tukevasti mudassa kiinni. Pieni Hiaceni ei saanut edes tyhjää koppia mudasta irti sen jälkeen kun ponit oli lastattu pois. Pynde kiiruhti sitten ystävällisesti nelivetonsa kanssa hätiin. Olin toki kiitollinen avusta ja samalla katselin hieman happamana kun toveri huristeli ympäri suota ilman pienintäkään pelkoa juuttumisesta.

Trailerin jarrut suuttuivat tästä suossa uimisesta ja olivat sen jälkeen niin jumissa, että korjaamo kutsui jälleen. Tästä korjaamoreissusta Aino on kirjoittanut jo aikaisemmin (Sitä tikulla silmään joka..), hukkasin siis trailerista renkaan kotimatkalla. Koska trailerin tarve oli viime talvena kovin vähäinen, jarruremonttikin pääsi hitusen viivästymään.

Sauman myyjä kiirehti hakemaan Saumaa helmikuun ekana viikonloppuna ja remontti oli edelleen silloin kovasti vaiheessa. Sain Ainolta traikun lainaan ja sitä lähdettiin tallita hakemaan. Matkalla Hiace alkoi kovasti nykimään, eli sillä ei ollut mitään asiaa koko päivän reissuun ja ponin hakuun. Silloin kun hätä on suurin, löytyy myös apua. Tässä tapauksessa tallikaverin neliveto Hiace. Kaluston järjestymisestä huolimatta täytyy myöntää, että reissua edeltävänä yönä joutui hieman valvomaan. Oma auto ja traikku oli epäkunnossa eikä mitään käsitystä remonttien kuluista. Ja lainakalustolla tehtävän reissun tarkoituksenahan oli hakea se varsinainen rahareikä uuteen kotiin. Hevoshommissa yllättävän usein pätee se, että tehdään asiat vain jotenkin ja mietitään sitten myöhemmin. Tällä päätöksellä Saumakin saatiin haettua uuteen kotitalliin.

- Heidi