Sauman ja ennen kaikkea tädin elo eteni viime talvena monivaiheisesti Sauman kasvavaa mahaa ihmetellessä. Tallilla täti toisensa perään ihmetteli mahan liikkeitä ja jossain vaiheessa olimme varmoja, että vuoden 2025 ravikuninkaallinen se siellä potkuttelee harjoittaen mooveja loppusuoraa varten. Tamma ultrattiin talven aikana vuoroin tiineeksi ja sitten taas tyhjäksi. Tätä tammojen tiinehtymistä ihmetellessä voi todeta sen oikeasti olevan tähtitiedettä ihmeellisempää. Tarkemmin ajatellen salatiedettä, jonka toivottuun lopputulokseen ei auta edes kuiden ja tähtien asentojen säätäminen.

Kesä alkoi tänä vuonna kovasti myöhään ja niinpä pääsin viemään Sauman oriille vasta kesäkuun puolivälin paikkeilla. Sauma jäi oriin omistajalle sillä tiedolla, että katsovat tuleeko sieltä joku ulos ennen kuin laittavat uutta alulle.

IMG-20170605-WA0001.jpg

 

Heidi