Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Tallinnassa järjestetään vuosittain esteratsastuksen maailmancupin Keski-Euroopan liigan osakilpailu. Olemme käyneet kyseisiä karkeloita katsomassa isolla porukalla jo useampana vuonna ja aina on ollut mukavaa, mikä johtunee osittain siitä, että Saku Suurhallilla saa virvokkeita joka tiskiltä ja niitä saa myös katsomossa nauttia. Lisäksi jokainen voi istua missä huvittaa, eli voi siirtyä aina sinne, missä on parhaat/kovaäänisimmät jutut.

Lauantaiaamu alkoi aperitiiveilla satamassa - kun aikaisin aloittaa, niin jaksaa myöhään. Seilattuamme Tallinnaan pääsimme tositoimiin eli hevostelua töllistelemään. Ratsastushan on tunnetusti maailman helpointa silloin, kun itse ei istu hevosen selässä vaan katsomon penkillä. Sieltä käsin näkee ponnistuspaikatkin paljon helpommin kuin kyydissä killuessa. Kisojen päätyttyä suuntasimme isolla revohkalla kohti hotellia edullisimmalla mahdollisella tavalla eli ajoimme pummilla trollibussilla ja vaihdoimme sitten Koplista (paikallinen Kontula tmv. laatulähiö) tulevaan ns. narkkariratikkaan. Myöhään iltaisin julkista liikennettä käyttävät lähinnä hieman epämääräiset tyypit eli me. Nestetasapainosta olin huolehtinut huonetoverini Tanjan kanssa hyvin koko päivän, nyt oli aika piipahtaa ravintolaan nakertamaan myös pikku voikkuleivät. Siitä tulikin sen verran lisäenergiaa, että kirmasimme vielä Viru Hotellin yökerhoon ja saimme mukaamme muutaman muunkin juhlijan isosta porukastamme. Yökerhossa oli väkeä kuin pipoa ja meno kuin moukarihäkissä. Tyypilliseen tapaan yksi seurueemme jäsen (mies) sammahti lähes samantien  pöytään, toinen (mies) meni vessaan eikä löytänyt meitä muita enää ollenkaan ja kolmas (tietysti mies) pyöri tanssilattialla kuin tuulimylly aiheuttaen käytöksellään tietysti pikku konfliktin. Kun nämä häiriötekijät olivat poistuneet/poistettu ravintolasta, niin jopas meillä tytöillä oli mukavaa ja leppoisaa.

Yöunet jäivät hippasen lyhyiksi, nukuimme kyllä kuin tukit kuulematta Finlandiahymniä, HIFKin kannustuslaulua ym. mölinää. Kuulimme näistä meluhaitoista vasta aamiaista nauttiessamme. Hallille matkustimme Prisman ilmaisbussilla, jossa olimme kuin sillit suolassa. Olen huomannut, että ilmaisbussien kuljettajat istuvat aina täysin tyynenä välittämättä vähääkään siitä, että tunkeeko bussiin kaksi vai kaksisataa ihmistä. Päivä kului Sakuhallilla mukavasti tissutellessa ja estehyppelyä katsellessa unohtamatta tietenkään asiaankuuluvaa/kuulumatonta kovaäänistä kommentointia, mikä jostakin syystä vaikutti kovasti häiritsevän muutamaa muuta katsojaa. Ihme niuhoja!

Maailmancup päättyi maammelauluun, koska Virolla on sama biisi kuin meillä. Aikaa laivanlähtöön oli runsaasti, joten siirryimme parikymmenpäisellä koplalla hallilta hotellille matkatavaroita hakemaan hyväksi havaitulla trolli-ratikka-kuljetuksella. Pari isoa autotietä piti ylittää, mutta karjavaistoni on jo niin kehittynyt, että sain koko lauman hyvin hätisteltyä tien yli ilman, että kukaan edes meinasi jäädä auton alle. Ja kotimatka myöhäislaivalla sujui mukavasti seisovan pöydän antimista nauttien. Ensi vuonna uudestaan!

-Pynde

 

Itsehän kuuluin siihen osastoon joka yritti aamuyöllä tuudittautua Finlandian raikuessa läheisestä huoneesta, joten unimäärä jäi kaikesta vaakatasossa vietetystä ajasta huolimatta vähäiseksi. Olimme tehneet koko perheen voimin onnistuneita ostoksia, joten jäimme reilusti jälkeen muusta porukasta kun raahauduimme kasseinemme kotimatkalla kohti laivaa. Seuraamme jäi myös herrahenkilö jolla ei taakat painaneet (koska herran emäntä huolehti myös kyseisen herran kassit laivaan;), mutta muuten askel veti kovin hitaasti.

Otin reippaasti ohjat ja huuteli herralle ohjeita rivakkaan tahtiin:"Tule tänne, ei sinne, älä kompastu, putoa mereen" jne... Samalla mietin mahtaako herra tajuta, ettei kiukkuinen ääni kuulu omalle vaan vieraalle eukolle. Onnistuneesti vältimme törmäykset kun huusin; "Varo lamppua!" aina jokaisen viidenkymmenen metrin välein. Kerran herra meinasi mennä kunnolla nurin ja nilkka taittui pahan näköisesti. Kysyttäessä "Menikö nilkka", kuului pienesti "Meni". Harjaantunut tädin silmä kertoi, ettei herra näytä ontuvan - ei ole edes lievästi ep, joten matka jatkui. Äänenkäytölläni oli siis vastetta ja pääsimme kaikki terminaaliin ainakin päälisin puolin ehjänä.

- Heidi

 

Sama vika Ainollakin – kuuluin siihen ryhmään joka yritti saada unen päästä kiinni kun huoneen lähistöllä kuului ensin epämääräistä mölinää, sitten itse asiassa aika hyvin esitetty Finlandia, kotvaa myöhemmin kuului selvästi että toverilauma saapuu iltariennoiltaan hotelliin (Pynden ääni kuuluu kaukaa!), sitten uusi ja ei niin hyvä versio Finlandiasta, ja sokerina pohjalla 3 eri miesääntä huhuilivat käytävällä Jonnea. ”Jonne, missä sä oot, tule tänne?”. Voi huokaus. No, kaipa Jonne on löytänyt kavereidensa luokse, ei kuulunut meidän porukkaan joten en voi sanoa.

Mutta itse asiassa eli heppakisoissa oli varsin kivaa jälleen kerran – nähtiin hyviä suorituksia ja muutama löytökin tuli tehtyä Expon puolelta. Jos Equilinen neliöhuopa maksaa 30 euroa niin pakkohan se on ostaa...

Ensi vuonna taas!

- Aino

 

Sitä odotettiin monta viikkoa. Säästettiin rahaa ja varmistettiin että matkalaukussa on kylliksi mahalääkkeitä. Ikuinen vatsalla jännittäjä kärsii jok ikisessä reissussa jonkinlaisista mahavaivoista. Huonetoverina onneksi samanlaisista oireista kärsivä toveri Sanna, joten ymmärrys on molemmin puolista mikäli mahat reistaa. Lääkkeet luonnollisesti jaettiin jo satamassa. Muutama laukaus otrivinia myös päähän niin maistaa ehkä ruuankin paremmin. Matka kohti Tallinnaa alkakoon.

Luonnollisesti täti-ihmiset viilliintyvät tyystin shampanjan ja konjakin äärellä, ja paattimatka sujui hilpeissä tunnelmissa. Sanna-täti ja Päivi-Täti pitivät myös huolta Norasta, varsinaiset pukit kaalimaan vahtina :D . Lauantaipäivän kilpailuista mieleen ei oikeastaan jäänyt ainoatakaan ratsukkoa, mutta frutti di maren (oik Rocca al Mare) ravintolapalvelut ja hyvä ruoka sitäkin paremmin. Itse heppashown päätyttyä naiset päättivät ottaa satamassa sijaitsevalle hotellille taksin, joka siis toveri Sannan sanoin maksaa n  10e. Mutta mukavuudesta voi vaikka vähän maksaakin, olihan jalatkin jo aika väsyneet. Ensimmäinen taksi alle mikä jonosta löytyi. Matkan päättyessä tädit kalpenevat kun taksikuskin mittarissa lukee 50e?!! Mitä kummaa. Aseeton ryöstö. Siinä sitten kiltit suomitädit maksavat matkansa itku silmässä. Ja päättävät että ei taksia enää.

Väsy oli hiipinyt jo vartaloon ja tädit vetäytyvät huoneeseensa uinumaan. Uinumisen suhteen kuitenkin kävi hieman toisin. Hotellin äänieristys oli sangen heikko, ja käytävästä yöllä kaikunut IFK- kannustuslaulu ja Finlandia-hymni ei sinällään helpottanut unen tuloa, saati unesta nauttimista. Viimeinen episodi klo 06.03 käytävällä kun Antti tai Matti tai jotain sinne päin, yritti pyrkiä jokaiseen huoneeseen, ja eräästä huoneesta sai vastaansa kiukkuista ampiaista muistuttavan naishenkilön, teki suorastaan huikean päätöksen yöunille.

Allekirjoittanut kipsutteli nenä tukossa ottamaan pari laukausta päähän otrivinista ja herätti huonetoveri Sannan. Siinä sitten jaettiin lääkkeet ja kolisteltiin dosettia, kun joku koputtaa seinään ja huutaa HILJAA?!!! Johan on aikoihin eletty. Naurettiin ja mekastettiin kahta kovaäänisemmin. Pianhan sitä jo pääsee aamiaiselle,jossa sitten karma päätti puuttua peliin. Varhainen dosetin kolistelu ja äänekäs seurustelu huonetoverin kanssa koitui kohtaloksi ketsuppipullolla. Nälissään, vesi kielellä täti haaveili laittavansa mehukkaille nakeille vähän ketsuppia kyytipojaksi.

Ja kuten kuvasta näkyy, ketsuppia päätyi kaikkialle muualle paitsi nakeille. Hip hei. Luojan kiitos frutti di maressa sijaitsee vaatekauppoja, sieltä sitten muina henkilöinä kävi hän ostamassa itselleen verkkarit. Ja juhlat voivat jatkua. Sunnuntain kilpailuja tuli katsottua hieman enemmän, mutta koska taskussa poltteli pitkään säästellyt rahat, oli kaikki mahdolliset tilaisuudet tinkimiseen ja shoppailuun käytettävä. Muutama nautittu vodkakin sai kummasti näinkin hiljaisen tädin hilpeälle tuulelle. Iltaa kohti alkoi nukkumaton yö kostautua ja vauhti hiljeni.

Kuitenkin päätimme yrittää saada taksia satamaan, ka kuinka ollakaan, saatiin tingattua valmiiksi, vahingosta viisastuneena, matka satamaan 25e. Kyytiin tunki 5 naista joten totesimme että tämä saa kelvata. Satamassa kamat kasaan ja reissun tylsin osuus, kotimatka alkakoon. Tässäkohtaa joka kerta toivoisi teleportaation olevan mahdollista. Nukkumattikin käväisi ja tuli otettua tirsat laivan lattialla :) reissu oli oikein onnistunut, eikä mahakaan reistannut ollenkaan. Toipuminen univajeesta kesti pari päivää, jonka jälkeen olikin mukava palata arkeen

- Päivi