2.8 lauantai. Herran vuonna 2014. Pori.

Kaikki on sovittu, koppi pakattu, kyydit valmiina, uskomattoman rimpuilun jälkeen passit ja kulkuluvat oikeissa paikoissa. Kaikki menee ihanasti.

Tai sitten ei. 07:00 Aino soittaa. Onneksi edellisen illan sivistynyt virvokkeiden nauttiminen lyhensi jo ennestään olemattomia yöunia ja henkilö itse oli jo hereillä. Aino on jo tallilla pakkaamassa hevosta eikä kyytiläistä näy missään..

Hätääntyminen.

Romahdus.

Joka johti lopuksi KUKAANEIRAKASTAMUA-itkuksi.

Hevosen oli määrä olla perillä Porissa klo 11. Jännittävien juonenkäänteiden jälkeen Aino, matkaan mukaan pestattu Pauli ja mulli ovat autossa ja matkalla kohti Poria. Lausuin mielessäni kuuluisat viimeiset sanat: ei koskaan enää.

Ravit ajettiin helvetillisessä helteessä, plus että kaikki tämä vaiva, sadat kilometrit auton mittarissa ja kotiinviemisenä HPL, sai allekirjoittaneen tuumimaan moisen joutavan harrastuksen lopettamista. Kunnes aavistuksen konjakkia nauttineena tuli kuitenkin siihen tulokseen, että menestys syntyy siitä ettei menetä innostustaan...

Että taas kerran...

Täysillä päin ja paareilla pois.

Seuraavaa starttia odotellessa.

 

- Päivi

kulkulupa-normal.jpg