Kenttäkisakautemme alku on melkein kuin satukirjasta: kolme helpon luokan (ts. nykyisin 105 cm kenttäratsastusluokan) starttia ja kolme rusettia! Ja miten tällaiseen hurmokseen päädyinkään? Joku voisi olettaa, että olen jättänyt virvokkeiden nauttimisen hivenen vähemmälle ja keskittynyt tosissani treenaamiseen, mutta totuus...

Nih, todellisuudessa laiskuuteni on lisääntynyt entisestään, joten en käynyt yksissäkään estekisoissa (tai missään muissakkaan kisoissa) marraskuun jälkeen, estetunneilla sentään kävin jokusen kerran. Kouluratsastusharjoitteluni oli lähes olematonta, koska ei ollut sellainen fiilis ja fiiliksen mukaanhan tätä touhua tehdään. Itseasiassa en talvella viitsinyt edes juurikaan ratsastaa, vaan Lemu oli pari kuukautta kaverillani Tammelassa lainassa tuntihevosena. Laukkatreeniä sentään tein keväällä jonkun verran, koska se on kivaa ja elämän kuuluu olla kivaa. Maastoesteitä kävin vähän näyttämässä Lemulle Ypäjällä hyvin valvotun yön jälkeen noin kuukautta ennen kisakauden alkua.

Kisakausi alkoi Ypäjällä 13.5. ja Lemu suoritti elämänsä kouluradan (reilu 64%) ja olin rusetissa kiinni kouluosuuden jälkeen. Kyllä ratsastuskoulun tunneilla juokseminen selvästi vaikuttaa prosentteja korottavasti. Liian hyvä alku, joten rataesteillä tuli kaksi puomia alas. Estekentän vieressä meni harrasteen maastorata ja siellä messuavat ratsastajat saivat herkän ratsuni niin pois tolaltaan, ettei se enää kyennyt kipristämään jalkojaan. Uskottava selitys tumpeloimiselle. Siinä vaiheessa sijoitus olikin 14. Maastossa ei ollut mielestäni (eikä Lemun mielestä) mitään ihmeellistä, melko tuhteja esteitä, mutta kiva ja sujuvasti laukattava rata ja mekin selvisimme vain parilla yliaikasekunnilla maaliin. Olin sitten äimänkäkenä (eri asia kuin kännissä kuin käki), kun tuli kutsu palkitojenjakoon noutamaan punaista rusettia. Voi onnen päivää!

Heti viikkoa myöhemmin olimme Niinisalon männikössä kisailemassa. Nyt koulurata meni normitasolla ja olin sen jälkeen tasan puolivälissä (6./12.). Muistissani oli edelleen viime syksynä rataesteiltä saamani aikavirheet, joten huristin esteradan poninhäntä suorana, eikä puomejakaan pudonnut. Kuten olen joskus todennut, niin Lemulla on helppo jättää askel suheutetusta välistä pois, niin välttyy pohjaan ajautumiselta ja etujalkavirheiltä. Onhan se joidenkin mielestä holtitonta tulla 25 m väli viidellä askeleella, mutta niinpä nyt tein. Taas kerran. Ja olinkin päivän päättyessä väliaikatuloksissa kiinni valkoisessa rusetissa. Ilta meni muuten mukavasti, paitsi Suomi hävisi jääkiekon MM-välierässä Ruotsille. Taas kerran.

Maastorata oli sama vanha tuttu rinkula, tosin yksi este (nuolenkärki) oli siirretty eri paikkaan, ja se aiheuttikin muutamia kieltoja. Lemu ei onneksi kieltänyt enkä ottanut yliaikavirheitäkään, jotan valkoinen rusetti matkasi mukanamme kotiin. Tässä valokuvaaja Kimmo Virkin otos rengasesteeltä. (www.kimmovirkki.com)

Ja heti viikon päästä oli kolmas kisa samaan putkeen, tällä kertaa Harjussa. Kouluratsastus suoritettiin maneesissa, ja rata vei koko maneesin eli siellä oli suorittavan ratsukon lisäksi tasan yksi tuomari ja hänen sihteerikkönsä, portinavaaja maneesin ovella sekä yksi katsoja! Lemu nukahti jo ennen lähtömerkkiä ja itsellänikin silmät lupsahtelivat mönkiessäni ohjelmaa läpi. Sijoitus tässä vaiheessa olikin toiseksi viimeinen (14./15.).

Rataesteet karautin samalla tavalla kuin viikkoa aikaisemmin Niinisalossa eli 7 askeleen väli 6:lla laukalla ja kuuden askeleen väli viidellä. Lopputulos oli sama eli 0 vp ja sijoitus koheni muutaman pykälän (9./15.). Tässä netistä löytämäni kuvakooste, minut ja Lemu on takuulla helppo tunnistaa.

https://suvin.kuvat.fi/kuvat/2017/Harju+28.5.2017/

Maastoradalla on tavallisia esteitä, osa melko pieniä, koska muutamat olivat yhteisiä tuttarin kanssa. Rata alkoi ja loppui raviradalta, mutta siinä välissä kävimme kiertämässä kaksi kierrosta hivenen kaltevaa peltoa ympäri. Meidän esteemme olivat ulkokehällä ja niiden sisäpuolella oli tuttarin esteitä. Ratsastuslinjat esteille oli niitetty lyhyiksi ja totesimme rataa kävellessämme, ettei oikaiseminen olisi järkevää, koska niitettyjen ratsastuslinjojen ulkopuolella pelto oli paikoitellen tosi möykkeröinen ja myyränkolojen rei’ittämä.

Tiesin, että ajan kanssa tulisi ongelmia, joten ratkaisin asian niin, että ratsastin pellolla sisempää tuttarin kehää, ja suhautin siitä sitten vinosti aina helpon luokan esteiden yli ja palasin samantien sisäkehälle. Aikaa säästyi mukavasti, mutta osa katsojista (huomattavasti enemmän kuin kolukokeessa) varmaankin ihmetteli reittivalintaani, koska näytin jatkuvasti olevan menossa väärälle esteelle. Vinojen ajolinjojen valinta tuotti tulosta, koska selvisin ajassa maaliin ja kovin moni kilpakumppani keräsi yliaikavirheitä, joten jälleen tuli huikea nousu tuloslistalla (4./15.) ja kutsu palkintojenjakoon. Oli pakko vähän tuulettaa, kuten tästä Soila Husun ottamasta kuvasta näkyy.

Nyt Lemu möllisteleekin pellolla seuraavia kisoja odottamassa, kalenterissa on tasan kaksi helpon luokan kisaa ennen elokuun puoliväliä. Täytyy keskittyä mielikuvaharjoitteluun. Ja samalla voi ehkä nauttia hyppysellisen virvokkeita.

-Pynde