Viivi on jatkanut uuteen ihmeelliseen maailmaan tutustumista. Kotitallin ympäristössä maastoja tosiaan riittää, esim. reilun kymmenen kilometrin maastoretki voidaan taivaltaa helposti siten, ettei kuljeta askeltakaan samaa reittiä kahteen kertaan tai edestakaisin. Tämä tuli nimittäin taannoin todistettua – noin 45 minuutin kohdalla Harmaakin uskoi että taapertamista riittää ja rauhoittui tasaiseen marssitahtiin.

 

Maailmassa – kun on niiiiin iso – on tosin monta outoa ja vähän pelottavaakin asiaa. Uusinta uutta on tien reunassa oleva noin 20 cm korkea reunakivi (sellainen vanhan mallinen kivinen), joka aiheuttaa säännöllisesti ripakan suunnanmuutoksen. Tämä onkin herättänyt kanssamaastoilijoissa hilpeyttä: hevosen nenän osoittama suunta ei vaihdu, nopeus ei muutu, vain liikkeen suunta kääntyy 180 astetta noin nanosekunnissa… Tyyppi osaa peruuttaa todella reippaasti suoraan normaalista käynnistä ja samalla kuitenkin pitää huolta ettei vahingossakaan törmää perässä tulijaan. Ketterä elikko :)

 

Marjastajat alkaa olla jo ns. nähty juttu. Lähimetsissä niitä riittää: kausi alkoi jo heinäkuussa (thaimaalaisilla) metsämansikan poimijoilla, ja nyt kun on siirrytty mustikkakauteen on väki ämpäreineen lisääntynyt. Kantarellien poimijoita odotellessa!

Alkuun mukana olevat lapset – muun muassa eräs pieni tyttö kirkaan pinkissä haalarissaan – aiheutti sykkeen kiihtymistä, mutta nyt kyykkivät tyypit metsässä ovat jo ihan tylsiä Viivin mielestä.

 

Liikennevarma kun Viivi on aina ollut, eivät autot aiheuta sen suurempaa hämmästystä. Liikennettä on näillä nurkilla aika vähän, mutta kuitenkin sen verran että ollaan tallitoverin Lindan kanssa päästy tekemään ainakin omasta mielestämme teräviä johtopäätöksiä: nuoret jullit karvanoppavehkeillään tuntuvat varovan hevosia enemmän kuin vanhemmat pönäkät sedät farmariautoillaan. Johtunee siitä, että teineillä ei ole yleensä kaskoa joten maksavat peltilommot ihan itse, toisin kuin kaskollisten autojen varakkaammat omistajat???

 

- Aino