Pienen hevosen elämässä tulee eteen se hetki, kun on käytävä esikoulu. Peksulle se koitti tänä keväänä. Poikahan on vanttera voimapussi jo ja kun oma aikataulu ei ole antanut myöden ajo-opetukselle, otetaan oppi tässä tapauksessa ihan oikealta ratsuttajalta. Siis puhelinsoitto Madikselle ja deittejä sopimaan. Oikein sopivasti saatiin viikonmittainen kyläily sovittua, ja sinä aikana oli määrä käydä selästä askellajit läpi.

Peksuhan on siitä mainio tapaus että hän lastautuu ongelmitta, ja on muutenkin käsiteltävissä, tarpeen mukaan vaikka solmuun. Eskarireissuun siis! Luottokätyri Katri lähti tietenkin  mukaan, varmaankin siitä syystä että saa tarpeen vaatiessa elvytettyä jännityksestä pökertyneen toverin.

Ja näinhän siinä kävi että sydän pamppaili ylpeydestä ja jännityksestä kuin lampaan saparo, kun Madis otti heti perille saavuttuamme Pepen liinaan. Kovasti oli vitsit vähissä ja kasvot kalpeana kun seurailin aidan vierellä tapahtumien etenemistä.

peksu_2.jpg

Näin äiti-ihmisenä suojelun haluni yltää jokaiseen ystävään ja läheiseen (paitsi Pylle-tätiin, joka selviää mistä vain), ja siinä kohtaa kun Madis oli kiipeämässä Pepen kyytiin, tulin kiekaisseeksi: ÄLÄ MENE SINNE, SILLÄ EI OLE IKINÄ RATSASTETTU! Sain osakseni niin sanotusti pitkää silmää ja pään pyörittelyä, ja todennäköisesti seuraavalle oppijaksolle pääsyni on evätty.

Viikon session jälkeen varsa kotiutui ja kävi kesälomalle. En voi muuta kuin hattua nostaa , ketterä Madis teki kaiken alusta loppuun ilman taluttajia tai apukäsiä, ja totisesti viikon jäljiltä varsalla omien silmieni alla ratsastettiin käynti ravi ja laukka. Ja kaiken lisäksi ilman mitään turhia ämpyilyjä tai charlestoneja. Ehkä tästä vielä tätiratsu kehkeytyy.

peksu.jpg


Kyllä näitä asioita on pitkään vatuloitu, eikä järjen häivää ole paksuun kalloon päässyt tirahtamaan mistään aukosta. Mikä tietenkään itseäni ei vaivaa mutta läheisille saattaa aiheuttaa silmien, ja pään pyöritystä. Mutta eikö niin että if it makes you happy, it can't be that bad. Nimittäin sen verran apokalyptinen varsakuume (mitä ei ainakaan helpota se että Ainolla on ihana pikkulohikäärme)  alkaa vaivata kaikkien epäonnistumisten jälkeen, että pakko se on "vielä kerran" yrittää. Eikä nyt yhtään mukinoita.

Keväällä luokseni muutti fwb tamma, Pärssinen. Ja kun kerran suomenjuntti ei idä niin kokeillaan onnea josko fwb sitten. Isä oriksi valikoitui ystäväni mainio säyseä fwb-ori, jolla totisesti riittää kokoa ja näköä.

Kuten arvata sopii, niin tämäkään projekti ei ole lähtenyt käyntiin toivotusti. Edellisessä kodissaan Pärssisen muija on ollut kiimassa tämän tästä, niin meille tullessa ja kesän edetessä se ei ole näyttänyt ainoatakaan kunnon kiimaa. Tietenkään. Heinäkuun loppumetreillä päätin raahata tamman kohteeseen, luulisi että paikanvaihto ja vieras komee orhi saisi niin sanotusti munasolut sinkoilemaan... Pärssinen itse oli perjantai-iltana lähdön hetkellä sen verran intona että kopittaessa meinasin jäädä jalkoihin, mikä tietysti on näiden kopitusvammaisten jälkeen ihan virkistävää vaihtelua. Nyt sitten jännityksellä odottamaan millä tavalla tämä projekti voikaan mennä v*tuiksi.

 parssi_sulho.jpg


Joskus sitä hämmästyy omaa typeryyttään, kuten tässä taannoin eräänä perjantaina.

Aamuhan oli alkanut tällä kertaa varsin virkistävästi hevosten, eikä erityispoikani toimesta. Nimittäin 03.30 kun herää sellaiseen tietynlaiseen vinkaisuun, voi jokainen arvata että sängystä tuli lähdettyä vaatteita päällä haparoimatta pihalle. Oli nimittäin päässyt käymään niin, että Kike, joka yleensä pysyy sähköttä ja melkein langatta, oli päättänyt joko rynnistää tai vain kävellä laitumestaan Pärssisen ja Horen tykö. Omaa tyhmyyttäni sekin kun siirsin laitumen hieman kauemmas muista. Tammat kun olivat tottuneet olemaan vieretyksin, ja nuokkua päät vastakkain. Ihme ja kumma kyllä, vanha luotto-orhini Paavo oli pysynyt omalla tontillaan eikä Kikellä ollut mitään hinkuja astumispuuhista. Paavolla kuitenkin hieman tunteet kuumeni, ja kovasti siinä "jäsenneltiin" roiskutellen. Tilanne oli nopeasti ohi kun Kike tietenkin heti antoi kiinni ja "joutui" loppuyöksi talliin.

Tällä viikolla Paavo oli yksin kun Peksu oli omalla reissullaan eskarissa, ja aamusta päätin ottaa orin sisälle toviksi syömään. Paavo on aina ollut oikea herrasmies kun häntä hakee sisälle, eikä milloinkaan ole ollut mitään ongelmia. Tällä kertaa kuitenkin ori päätti että ei sisälle. Ja mitä tekee stupid human.

Hävettää.

Kävelin Paavon perässä aitauksen nurkkaan ja lähestyin tietenkin takaa, ja kun yletyin rapsuttamaan Paavon takalistoa, muistin että miksi niin ei ehkä kannata tehdä vaikka hevonen olisi kuinka tuttu ja säyseä.

Nimittäin ennen kun kerkesin todeta Oh shit, olin jo saanut napakan kahden jalan potkun lantiooni kun Paavo leiskautti pienen pukin, että häivytkös siitä. Lensin melkoisessa kaaressa suoraa persustalleni siihen ainoaan tarhassa olevaan kuralätäkköön. Iltapäivällä sairaalassa käydessäni ei voinut kun todeta: miten meni noin niinkuin omasta mielestä? Säikähdyksellä, ja mustalla tussulla selvittiin, ja taas muistetaan, että miten niitä hevoisia oikein lähestytään ja otetaan kiinni.

musta_2.jpg

musta.jpg

- Päivi