Oli taas tullut aika suorittaa Saumalle ja Viiville ns. vuosihuolto, toisin sanoen raspaus ja rokotus. Tuo ”vuosihuolto” on ollut hyvä termi kun ei-hevosihmisille selittää mitä kaikkea karvanaamalle pitää tehdä ja kuinka usein. Tosin, kun taannoin vertasin kengitystä renkaanvaihtoon, niin kovin työkaverit päivittelivät kun renkaat pitää vaihtaa noin seitsemän kertaa vuodessa… Olen sittemmin selittänyt sekavia kynsienleikkuusta, sukkien vaihdosta ja siitä että kesällä itsekin käytän kesäkenkiä ja talvella talvi-sellaisia.

 

Mutta asiaan eli siihen, että taas pakkasimme kopukat traileriin ja käänsin vetoauton nokan näyttämään kohti Vermoa. Toveri Heidi oli varannut ajan sopivasti juuri keskiviikkoisten iltaravien alkuun, joten sinne oli matkalla muutama muukin hevoskuljetus. Talliportista pääsi sujuvasti sisään, ja muutama kymmenen metriä tämän jälkeen olikin jo ensimmäinen houkutus: porkkananmyyjä!

 

Ensin kuitenkin varsinainen asia eli huolto. Viivi sai ”yllättäen” heti rauhoituspiikin kun ELL totesi ettei hän oikein haluaisi väistellä joka suuntaan sinkoilevia etujalkoja. Ja sai sitten hetkisen kuluttua toisen satsin, kun eka ei tuntunut vaikuttavan lainkaan. Huokaus. Itse raspaus olikin sitten ongelmaton (eli ei mitään kerrottava). Kysyin varovasti Domoa kengitykseen ja siihen tulikin ei-niin-yllättävä vastakysymys: ”kuinka monta haluat?” Miten niin levoton hevonen :)

 

Sauma sen sijaan reippaana suomineitona raspattiin ilman kemiallista onnea. Hieno hevonen – seisoi ihan paikallaan koko toimituksen ajan ja ainoastaan a) pärskintä/puhaltelu ja b) alati laajenevat silmät kertoivat siitä, että nyt on hevosen mielestä todella jännittävät paikat. Tilanteesta olisi pitänyt saada kuva!

 

Kaiken kaikkiaan homma sujui hyvin ja hämmästyttävän nopeasti. Siispä hevoset autoon ja tallikahvioon. Vermon tallikahvio on the paikka, jossa pitää aina käydä kun vie hevosen kyseiselle klinikalle. Sämpylät ovat hyviä, niissä on runsaasti täytteitä, ja hintakaan ei päätä huimaa. Sieltä siis matkaeväät :)

 

 

Ja koska jos ihmiset saavat jotain niin pitäähän hevosillekin ostaa jotain. Siispä porkkanakauppaan. Mutta paniikki: porkkana-autoa ei näy! Hetken kuluttua onneksi paljastui, että auto on vain jäänyt piiloon ison hevoskuljetusauton taakse, porkkanasetä on kuin onkin paikalla. Ja hänellä oli vielä tarjous usean säkin ostajalle.

 

 

Kylläpä elämä hymyili paluumatkalla!

 

- Aino