sunnuntai, 21. tammikuu 2018

Eläkeläisharrastus

Päätin skipata keski-iän ja muuttua yhdessä yössä pissiksestä eläkeläiseksi. Koska tunnetusti teen toisinaan asioita hieman eri tavalla kuin muut, niin menneen kauden hyvä kisamenestys ei suinkaan antanut uutta intoa harjoitteluun, vaan päinvastoin tuli tunne, että eiköhän tämä ollut nyt tässä. Panin Lemulle hintalapun korvaan ja jäin odottelemaan sopivaa ostajaa. Koska duunipaikan vaihdos alkusyksyllä aiheutti kroonisen aikapulan, niin lykkäsin Lemun taas vaihteeksi Tammelaan tuntityöläiseksi, minne se onnekseni oli erittäin tervetullut. Eräänä päivänä kuitenkin huomasin, että minullapa on tässä muutama tunti vapaa-aikaa eikä mitään tekemistä. Päätin lähteä ulkoilemaan lähimetsään ja sainkin uusia ystäviä, jotka kaakattavat todella tutun oloisesti, itse kuulostan aivan samalta, kun olen innoissani tai kiihdyksissäni. Karvamopo-toveri Aino totesi asiasta kuultuaan, että olen liittynyt eläkeläismummojen harrastuskerhoon.

023.jpg

-Pynde

tiistai, 2. tammikuu 2018

Kun blondit tuli taloon

Ei yhtään hevosta enää... paitsi ehkä yksi. Keväällä tuli erikoisten sattumien summana *hups* hankittua varsa, ja nyt syksyn tullen tuo pienoinen oli vieroituksen jälkeen haettava kotiin. Seuraksi hänelle tuli "lastentarhaan" saman ikäinen sisko ja vuotta vanhempi sisko.

Itse varsojen hakureissu ei tietenkään sujunut mutkitta, sillä allekirjoittaneen Honda oli jälleen missäs muualla kuin pajalla. Joten soitto Pylle-tädille joka auliisti lupasi lähteä avuksi. Dramaattisten käänteiden, ja muutaman hysteerisen itkukohtauksen jälkeen, varsat saatiin kyytiin. What could possibly go wrong? Ilon ja onnen päivä.

Varsojen matkustaessa hiiskumatta päästiin kuin päästiinkin kotitiluksille, ja varsat kulkeutuivat jouhevasti trailerista pihattoon. Tässä kohtaa mainittakoon, että oma tykkinihän on täysin käsittelemätön.

Tuokio siinä Pyllerön kanssa ihmeteltiin sisällä ja laitettiin ripsiä, ja kun Pylle lähti kiiruhtamaan töihin, painelin itse laittamaan varsoille heiniä. Tässä kohtaa en vielä aavistellut mihin tilanne vielä perkelöityy...

blondit2.jpg

Tovin heinää syötyään varsat päättivät aloittaa hysteerisen pihaton ympärijuoksun, ja mm nojailivat lankoihin, Tygin jäädessä riimusta jo lankaan kiinni. Kauhulla totesin ettei sähköpaimenen akku toimi, ja tuokion täyden hysterian vallassa juoksin täysin päättömästi pitkin tonttia ja soitin hädissäni räkäitkutyrskähdyspuhelun Lasselle (luottomies, handyman, ystävä): TUO HAULIKKO, mitä mä olen mennyt tekemään?!

Kun viimein sain kerättyä itseni, ja järki alkoi jälleen leikata, sain sähkötkin viritettyä McGyverin kekseliäisyydellä toimintakuntoon. Koko selkkauksen rauhoituttua luhistuin polvilleni pihaton portille nyyhkyttämään: tässä ei ole enää mitään järkeä...

Pian kuitenkin pikkublondit asettuivat ja uskon että naapurimme sai jälleen kerran ilmaista viihdettä ilman YLE-veroa.

blondit.jpg

Ehkä se tästä. Tai ei.

- Päivi

perjantai, 29. joulukuu 2017

The Karvamopot risteilyllä

Allekirjoittanut on ollut osallistumatta kuluneen vuoden aikana kahteen edelliseen risteilyyn, mutta näin joulun alla sain kuin sainkin arkeni järjestymään niin että pääsin lähtemään. Ja jaksoin lähteä.

Yhteisiä karvamoporisteilyjä on suoritettu säännöllisesti neljästi vuodessa: alkuvuodesta Tukholma, kesäkuussa Tallinna, syksyllä jälleen Tukholma ja jouluna Tallinna. Perinne on jo niin vakiintunut, että olemme takuulla painuneet jo laivahenkilökunnankin muistiin. Tämä jouluinen Tallinnan reissu oli järjestyksessään numero 27.

Pääsääntöisesti reissut noudattavat aina samaa kaavaa. Ainon kanssa nukutaan hytissä Heidin ja Pyllen aiheuttaessa pahennusta yökerhossa... josta heidät laivahenkilökunnan toimesta lakaistaan ulos aamun pikkutunteina.

Vaan tällä reissullapa allekirjoittaneen tanssijalkaa vipatti ja viinahammasta kolotti! Liekö syynä se että kerrankin oli saanut omaishoidon levon jakson juuri ennen risteilyä joten oli tullut nukutuksi... siinä illan mittaan sitä kumoutui drinkki poikineen ja seitin ohut päiväkänni kumuloitui täysimittaiseksi seipääksi.

Mutta entäs se seuraava päivä sitten. En voi kun ihmetellä Heidin ja Pyllen toleranssia ja turnauskestävyyttä, sillä oma olotilani perjantai aamuna ei ollut järin häävi. Olin valmis pukattavaksi tuonelan virtaan, ja peilistä katsoessani olin vakuuttunut. että olen kertaalleen noussut lemmikkien hautausmaalta. Muut lähtivät maihin, olivat kuulema nipistelleet peiton alta pilkottavia varpaitani enkä ollut edes moista huomannut.

Muistan ajatelleeni. että päivällä jo olo helpottaa vallankin kun käy syömässä. Urhoollisesti taapersin muiden perässä buffetiin, maksaakseni 27e lusikallisesta lanttulaatikkoa ja 1/4 lihapullasta. Tämän fine diningin jälkeen oli nimittäin lähdettävä takaisin hyttiin.

Kotiintuomiset onneksi puolestani hankki Aino. Eikä totisesti siinä putkessa laivasta ulos raahustaessa ensimmäinen ajatus mielessä ollut: KYLLÄPÄ VIRKISTI. Nimittäin ruumis oli totisestl uupuneempi kuin vuosiin. Sielu sen sijaan oli ehkä saanut pienen piristyksen, ja muistutuksen siitä, mitä tosiystävyys on. Se on paljonkin asioita, ja myös sitä että vittuilu on välittämistä. Herran vuonna 2018 suoritetaan jo kolmaskymmenes karvamoporisteily. Melko huikeaa.

- Päivi

keskiviikko, 13. joulukuu 2017

Tapaus Some-Henkka

Farmillamme on vuoden verran ollut kotkottelemassa kanoja ja kaksi kukkoa, kätevää kun on munat omasta takaa.

Henkka4.jpg

Kanat ovat nimeltään Katri, Jenni, Suvi, Markus, Ulla ja Anneli, ja sitten ovat kukot Mika ja Henrik. Mainioita persoonia kaikki, ja näin lintuja aiemmin vähän pelänneenä, voin kertoa, että kanat ovat ehkä mukavimpia lemmikkejä ikinä!

Henkka3.jpg

Kesällä kun hevoset olivat käytännössä yötä päivää ulkona, piti kanat hätäsijoittaa talliin, mikä aiheutti toisinaan hämmästystä kavioeläimissä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että vapaustaistelijamme Henrik päätti alkaa toteuttaa oman elämänsä ristiretkiä juuri sillä siunaaman hetkellä, kun seppä oli paikalla kenkäämässä hysteriaan taipuvaista Pärssiskää...

Koska minua harvemmin tarvitaan vieressä töllistelemässä, kun seppä tekee taikojaan, huikkasin hänelle, että käyn laittamassa kahvit. Viivyin sisällä ohikiitävän hetken ja kun lähden takaisin talliin, näen sepän tupakalla pihalla. Mielissäni kahvikupit kädessä huikkaan, että ihanaa, joks sä oot valmis!!

Saan vastaukseksi raivoisan murahduksen: NO EN! Mene pyydystämään se v*tun kukko

Ihmeissäni silmiä pyöritellen lähden talliin, mikä nyt noin saa sepän kukkoa vihaamaan. Vastaani saapastelee rinta rottingilla Henrik, ja Pärssinen seisoo joka lihas kivikovaksi pingottuneena ja pörisee... strike a pose and snort like you mean it. Tapahtumien kulku alkoi hieman hahmottua, kun sain kukon takaisin vankeuteen, pärssisen vielä hieman käytävällä keulien, olisiko kenties Henrikin vankilapako ollut sen verran dramaattinen ja meluisa että on saanut kokeneemmankin tamman lietsottua hysteriaan.

Kun seppä viimein palaa sisälle, sain vahvistuksen aavistukselleni. Siinä oli ollut vähän erikoistilanteita, mutta luojan kiitos ei ollut sattunut niin sanotusti Juhaa leukaan.

Illalla töistä palatessani oli vastassani jälleen ullatuus! Henkka oli jälleen päättänyt vapautua arjen kahleista ja ponnekkaasti ontuen hän oven avatessani marssi ulos. No hätähän siinä käteen, eihän kukko nyt voi ulos lähteä, ja ei kun jahtaamaan! Tästä episodista olisi saanut kotivideoihin taltioitua mainion pätkän, kun paksureitinen emäntä sulavasti kirmahtelee ontuvan kukon perässä...

Henkka1.jpg

Puuskutuksen tasaannuttua kävin tutkimaan kukkoa lähemmin, kävi ilmi, että häneltä on yhdestä varpaasta kynsi taittunut pakoretken tiimellyksessä. Luonnollisestikin soitto eläinlääkärille, että mikä neuvoksi. Vastaus ei ollut toivomani, vaan kirves. Mikäli kynsi on kyllin pahasti vääntynyt varvasta myöten, se aiheuttaa kukolle kovasti kipua, eikä elämä ontuvana Andersonina ole oikein sitä kohtaan. Aloin henkisesti varautua vesuriterapiaan, mikäli varvas ei näytä paranemisen merkkejä. Muutama päivä näyttikin sujuvan aivan rattoisasti, kunnes eräänä iltana lintuja ruokkiessani huomasin, että nyt on Henkan silmässä joku vika! Näytti turvonneelta ja harmaalta, ja siinä kohtaa päätin, että hyvä on, nyt loppuu Henkan pakoretket, ja huomenna on kohtaaminen kirveen kanssa.

Vaan kuinkas sitten kävikään. No kukkopoika oli saanut varpaansa jo kovasti paremmaksi ja aamulla ohitseni ulos tepasteli täysin ontumaton kukko, jonka silmätkin näyttivät olevan kuten pitää. Huh, kirves takaisin laatikkoon.

Viimeisen ja edottomasti kammottavin episodi tapahtui, kun tulin eräänä päivänä rottweilereiden ja lasten kanssa lenkiltä, en luonnollisestikaan olettanut että Henkka on vapaudessa, vaan hänelle tarkoitetussa tilassa muiden kanssa. Jäin pihahommiin ja tuokion kuluttua hallista kuuluu kummallista mekkalaa, lintujen toimesta. Lähden katsomaan juosten, ja kauhukseni näen, että Henrik on jäänyt rottweilereiden väijytykseen, ja saa parhaillaan sulkapöllyä! Luojan kiitos kuuliaiset Rottweilerit keskeyttävät puuhansa, kun karjaisen veret seisauttavan ”IRTI!”-käskyn. Kukko kainaloon ja äkkiseltään keksin, että satulahuoneeseen. Siinä kohtaa en ennättänyt jäädä tutkimaan vammoja, sillä lapset olivat vapaana ulkona, joten päätin illalla päästäväni Henkan kärsimyksistään.

Illalla teloitushansikkaat käteen ja kirves laatikosta kohti satulahuonetta... vain huomatakseni, että kukon ryökäle on täysin ehjä, vammoja sai ainoastaan tyylikäs pyrstö, missä nyt komean sulkapehkon sijaan törötti vain yksi ja ainoa sulka.

Henkka2.jpg

Sittemmin syksyn mittaan kanat ja kukot ovat saaneet tepastella päivät vapaudessa, kun opin että nehän eivät totisesti karkaa, vaikka saavatkin puuhastella pihalla. Muutamaan otteeseen Some-Henkka on ollut yön kateissa, ja olen ollut varma, että nyt on kettu repolainen käynyt ottamassa evästä, mutta ei. Aina aamuisin tuo nykyisin jo tuuheapyrstöinen poika on ollut ovella vastassa.

- Päivi

keskiviikko, 13. joulukuu 2017

Kaikkien aikojen syksy!

Voisiko joku kertoa millainen sää on?

Nyt taitaa olla se tilanne, että pian on satanut jo lähes vuoden putkeen. Tai pidempään, en muista. Mikään määrä salaojia (tarharemontti Check, että saatiin itseaiheuttamani tekojärvi kuivaksi) ei enää v*ttu vedä tuota v*tun vettä!! Ei sillä, että tunteet kuumenisi mutta tavallaan kuumeni jo!! Hevoset ovat p*rsereikää myöten kurassa, sadeloimet ovat koetuksella, kaikki saappaat ovat liian lyhyitä, huomaat illalla selaavasi kalastussivuja, jos ne kahluusaappaat... jos joku lohduttaa niin se, että vuoden pimein kuukausi on ohitettu. Ei sillä, että sitä olisi mitenkään erityisen pimeäksi huomannut, kun nousee 01 yöllä, niin kaikki on pimeää.

tekoj%C3%A4rvi.jpg

Hyvänä puolena mainittakoon kuitenkin, että omalta osaltani saan olla ihan tyytyväinen, sillä heinää riittää mainiosti ja talliin asennetut valot ovat niin kirkkaat että ei ehdi siellä tussutellessa masentua. Ulkovalo puuttuu vielä, mutta siihen tilasin sellaisen valonheittimen, että lähinaapurit luulevat ufon laskeutuneen pihaan (tavallaan se tästä enää puuttuisi).

Uljas musta on viime aikoina onnistunut hämmästyttämään erilaisilla pehmytkudosvammoilla, Pylle-tätikin jo virkkoi, että sehän alkaa pian olla Viivi kakkonen.

naamahaava.jpg

Kesällähän tällä sankarilla repesi naama, joten tällä kertaa otettiin tälliä takajalkaan! Paikka on niin mainio. että tikkejä ei oikein voi asetella joten edetään kolmen P:n hoidolla. Penkku, pesu ja Pihqa.

haava.jpg

Mikäs siinä. Mutta. Kike muuten on oikeinkin mukava harrastelumopo mutta mitä pistämiseen tulee: ei niin mukava. Käytännössä toimenpiteeseen tarvitsee kolme ihmistä, Tarzanin ketteryyden ja Bondin hermot. Raivopäissäni jo sadattelin, että seuraavan kerran sellainen lääkitys joka ammutaan!! Itsellä kun lääkintätouhuissa meinaa olla silmät puhki ja 40ml penisilliiniä joko reidessä tai apumiehen hauiksessa. Tälle vuodelle tämä kanttura on nyt joka tapauksessa penkulla marinoitu, joten uudet haavat eivät ehkä sitä enää vaadi.

Entäs ne ähkyt sitten? Tuokio aiemmin kerkesin mielissäni ajatella, että luojan lykky ei ole ollut vielä yhtään ähkyä.

Tässä kohtaa sanoo universumi: pyydä niin saat!

Ja tulihan se! Jukuliste ja oikein kahdelle viikon sisään! Mutta koska kahden vuoden takainen 1,5kk kestänyt kamppailu Mullin kanssa on muovannut minusta ähkymaisterin, en hätääntynyt. Lämmöt, suoliäänet, limakalvot, liikuttelu, juottaminen.. Kävi ilmi, että kummallakin on hiekkakertymä, ja hiekan lähteissä liikkeelle tulee toisinaan rajutkin ähkyn oireet. Tänä vuonna, kun päivystävän eläinlääkärinkin mukaan on ollut ähkyjä hiekan vuoksi vähän joka sorkalla, päätin tyynen viileästi jatkaa psylliumilla ja katsoa mihin tilanne kehittyy... nyt olisi viimeistään tilauksessa ne pakkaset ja oikea talvi...

Lohduttavaa sinällään, että muillakin on sama kamppailu, ähkyjen ja kuralillikön kanssa, vaan silti -  huumori alkaa loppua.

Pämpy