lauantai, 14. heinäkuu 2018

Eliminoitu

Täysin olemattomalla treenaamisella päätin osallistua kenttäkisoihin Ypäjällä kesäkuun puolivälissä. Ajattelin selviäväni tuttarista, vaikken olekaan viettänyt aikaani lähelläkään hevosia. Mutta kuinkas sitten kävikään! Ajoin pitkän työpäivän jälkeen Tammelaan kymmenen maissa illalla, Lemu oli ollut kevyellä tunnilla, joten rapsutin sitä ja menin sisälle seurustelemaan. Aamulla sitten väkersin nutturat sekä otukselle että itselleni ja ajelin Ypäjälle. Kouluverkassa pyörin hetken keventelemässä ja juttelemassa tuttujen kanssa, sitten olikin aika mennä radalle. Ehdin ratsastaa sisälle ja tehdä ravivoltin, kun tuomari puhalsi pilliinsä ja ilmoitti, että Lemun liike näyttää vähän epäpuhtaalta takaa. Eli se siitä sitten, kylläpä kannatti herätä aamulla ja maksaa tästä esiintymisestä n. 100 euroa.

Onneksi osoittautui, että Lemu oli vain vähän niukauttanut ristiselkäänsä/lonkkaansa/lautastaan, tutkin otusta tarkemmin takasin Tammelaan päästyäni ja mitään ulkoista vikaa ei löytynyt, mutta toiseen suuntaan juoksuttaessa Lemu otti ulkotakasellaan hivenen lyhyempää askelta. Lemu tuskin oli pahoillaan kisareissun lyhyydestä, se pääsi muutamaksi viikoksi laidunlomalle parantelemaan ja lihottamaan itseään. Se kun ei tunnetusti säntäile häntä pystyssä ympäriinsä, joten pikku vaivat parantuvat mukavasti pellolla oleillessa.

014.jpg

Itse nollaisin tilanteen perisuomalaiseen tapaan virvokkeilla ja pikku painiottelulla.

001.jpg

021.jpg

-Pynde

maanantai, 9. heinäkuu 2018

Äitinsä poika!

Viivihän on ollut ripauksen verran onnettomuusherkkä koko elämänsä, ja on näemmä onnistunut periyttämään myös jälkikasvulleen. Rauno on ollut varsin kiltti poikakodissa – tulee tässäkin äitiinsä - ja saanut kehuja niin tallinpitäjältä kuin työntekijöiltäkin. Mutta kevään korvilla alkaa kaikenlaiset kevätjuhlaliikkeet olla pienemmänkin hevosen mielessä, ja alustava äijääntyminenkin oli alkanut, joten eräänä iltana Rane sitten päätti olla tuhma. Sisään tullessa oli pitänyt keulia, karata, kirmailla pitkin pihaa, ja sitten kun oli taas lassottu kiinni, loikkia vähän lisää.

Ja kuinkas sitten kävikään!

Varsojen talliin on kyllä ihan tarpeeksi leveä oviaukko, mutta jos on ääliö kriittisellä hetkellä ja pomppaa väärään suuntaan, tulee siinäkin ovenpieli vastaan. Ja hetkeä myöhemmin soikin puhelimeni: ”Moi täällä XXX. Rane jäi kyljestään kiinni ovenpieleen ja siitä tulee nyt aika paljon verta. Soitin jo päivystävälle eläinlääkärille.”

Eipä siinä sitten mitään, vaatteet päälle ja menoksi. Tallinpitäjä oli saanut vastaavanlaisen puhelun, ja kumpikin olimme paikalle ajaessamme miettineet mitähän kaikkea on odotettavissa: haava vatsaonteloon, murtuneita kylkiluita,…

Mitään etukäteen pelättyä ei kuitenkaan ollut, vaan ”vain” toistakymmentä senttiä pitkä L:n muotoinen vekki, joka muodosti aika ison taskun ihon alle. Ystävällinen eläinlääkäri kursi varsaa kokoon hyvän tovin, tikkejä tuli kahteen kerrokseen ja niiden pitäisi sitten sulaa aikanaan pois. Viikko sisällä, ja sen jälkeen saa alkaa ulkoilemaan ilman juoksemista ja riehuntaa. No viimeinen ohjehan onkin helposti toteutettavissa vuosikkaan varsan kohdalla!!!

tuorehaava.jpg

Kolmen viikon kohdalla otettiin päällimmäisen tikkikerros pois, kun se ei ollut mihinkään sulanut. Ja kah mitä löytyikään sitten seuraavana päivänä -  oli muuten varsin tiukasti varsassa kiinni toisesta päästään:

lankahaava.jpg

Tuokaan kuulemma ei ole mitenkään tavatonta, että sulava lanka pyrkii poistumaan kehosta suoraan ulospäin, joten nipsaisin roikkuvan osan pois, ja seuraavana päivänä kantakin oli kadonnut.

 Kuukauden kuluttua vamma näyttää jo oikein hyvältä

siistihaava.jpg

Mielessäni pyörii kyllä hyvin vahvasti visiot kaiken maailman lampaankarvapehmusteista joita saa viritellä kun satuloimisen aika tulee…

Mutta hei, hevosenalku on (tällä hetkellä) ehjä, ja on viettänyt laatuaikaa kavereiden kanssa laitumella (R on tuo oikeanpuolimmainen)!

laidunkuva.jpg

- Aino

tiistai, 8. toukokuu 2018

Elämä on ihmisen parasta aikaa

Pämpykkä on viettänyt talven hiljaiseloa somesta ja muista joutavanpäiväisistä nykyaikaisuuksista. Mutta auringon mukavasti lämmittäessä ajattelin jakaa sangen mieluisan kokemuksen itselleni täysin uuden lajin parista. Tutustuttuani Annikaan hevosten karkureissun seurauksena, olen hieman saanut tuntumaa lajiin nimeltä valjakkoajo. Annika ja Nisse hurveltelevat kärryillä kilpaa kuin antiikin Roomassa konsanaan, ja ovat saavuttaneet mainetta ja kunniaa kilpailuissa. Annika kertoi hollantilaisten valmentajien käyvän Suomessa muutaman kerran vuodessa ja että valmennuksissa on mahdollista tyyräillä myös ratsain. Sanomattakin selvää ettei kovasti tarvinnut yllytellä kun olin jo innostuksissani ilmoittautunut mukaan. Paavon kanssa ehkä suurin ongelma on ollut se, että selkäännousu on hankalaa, ja vieraissa paikoissa ori käy helposti levottomaksi. Näihin asioihin siis toivoin saavani apua.

paivi_2.jpg

Ensimmäisenä päivänä jännitti niin paljon, että kun koutsi Rudolf ojensi korvanappia, kädet tärisivät eikä oikein suusta meinannut tulla suomen, saati englannin sanaa. Paavo luonnollisesti kimpoili pitkin seiniä. Kun pahin jännitys helpotti, pääsimme tekemään siirtymisiä ja jopa muutaman selkäännousun, eikä hevonen ollut moksiskaan! Onnistumisia, vaikkakin pienenlaisia, koko viikonloppu täynnä, ja onnesta ymmyrkäisenä ilmoittauduin heti maaliskuun valmennukseenkin! Niin ja tietenkin järkytin koutsia kertaalleen myös pillahtamalla itkuun. Jännä laji, kun menee niin tunteisiin.

Dressage on sangen universaali laji, sillä sekä hollannin koutsi että kotimaan Maisa puhuvat täysin samaa dressagelängvitsiä, ja neuvot olivat helppoja sisäistää. Valjakkoporukka myös toivotti hätäilevän keltanokan tervetulleeksi lajin pariin, eikä itselle jäänyt yhtään vähäpätöisempi olo vaikka ”vain” ratsastelin.

paivi_1.jpg

Maaliskuun valmennuksessa päätinkin sitten että nyt jo 3 vuotiaaksi ehtinyt Pikku Peksu opetetaan ajolle ja sovimmekin Heidin kanssa että Peksu saapuu ajo-opetukseen Helatorstaina! Nyt on siis ruunan osalta lapsuus loppu, ja alkaa tosi toimet! Mikäli allekirjoittaneella riittää rohkeutta, valmentaudun Peksulla jo seuraavassa kesäkuun hollantivalkussa! JAIKS!!

paivi_3.jpg

- Päivi

tiistai, 8. toukokuu 2018

No nyt se on jo ruuna

Niin se aika kuluu, toinen osa. Pikku-Raunosta tuli vappuaattona ruuna!

Tätä nykyä on kuulemma ihan normaalia, että 1-vuotiskeväänä ruunataan – tietenkin olettaen että poistettavat ruumiinosat ovat laskeutunet. Helpottaa elämää, kun laitumelle voi mennä tyttöjen kanssa, ja muutenkin jo alkaneet äijä-oireet poistuvat.

Rane ja painikaverinsa Segro siis suuntasivat vähän toisenlaiseen Vapun viettoon klinikalle :)

matkallaruunaksi.jpg

Ranen viimeiniä orihetkiä – R löysi klinikan karsinasta välittömästi kepin. Orhi näes hamuaa jotain pureskeltavaa koko ajan!

mullonkeppi.jpg

Ja ensi poseeraus ruuna-Raunona

ruunarauno.jpg

Matkat sujuivat hyvin, ruunaus meni hyvin ja ilman komplikaatioita, joten eiköhän se taas tästä! Jatkoa seuraa…

- Aino

keskiviikko, 18. huhtikuu 2018

Melko masentavaa

Vietin talveni hevosettomana ja huolettomana, syöttelin sorsia ja makasin sohvalla katselemassa Kauniita ja Rohkeita ym. mukavaa. Hevostelun sijaan ehdin puuhastella pitkän talven aikana kaikenlaista hauskaa. Toverini Tanjan kanssa hortoilimme keskitalvella vajaat kolme viikkoa pitkin Kamputseaa. Olimme suorittaneet Suomessa parin päivän "alkuverryttelyn" (sisältää runsaasti valvomista ja virvokkeita) ja matkustaneet 26 tuntia, kun saavuimme Siem Reabiin pariksi päiväksi. Levähdimme hotellissa hetken ja lähdimme syömään ja "yksille", koska seuraavaksi aamuksi olimme sopineet kyydin Angor Watin temppeleitä katsomaan. Noh, kaikki jotka meidät tuntevat, arvaavat varmasti, miten tämä tarina jatkuu... Olimme mussuttaneet makoisat eväät ja nauttineet muutaman tuhdin aperitiivin (enemmän alkoholia kuin lantrinkia), kun pöytäämme pelmahti uusiseelantilainen pariskunta parin ranskalaisen kaverinsa kanssa. Heillä oli pakottava tarve kantaa pöytään runsaasti tequilaa, ja koska olemme toverini kanssa hyvin kasvatettuja yksilöitä, niin luonnollisesti juodaan mitä eteen tuodaan. Hoipertelimme joskus aamuyöllä siksakkia hotellille ja muutamaa tuntia myöhemmin lähdimme kivikasoja katsomaan. Onneksi kumpikaan meistä ei kärsi amatöörijuoppojen vitsauksesta eli krapulasta, mutta täytyy myöntää, että kaiken sen valvomisen, matkustamisen ja juopottelun jälkeen emme varsinaisesti olleet into piukeana raahustaessamme +34 asteen helteessä tuhansien muiden turistien mukana kivikasalta toiselle. Kiviset maissintähkät on nyt nähty.

29.jpg

Onneksi ei siis ollut hutera olotila tähän tyyliin.

IMG_3014.jpg

Lemu on edelleen omistuksessani, se on toiminut tuntijunana toverillani Tanjalla viime syksystä asti. Itse olin käynyt viime syyskuun jälkeen Lemun selässä huimat neljä kertaa: marraskuussa, tammikuussa, maaliskuussa ja huhtikuun alussa enkä ollut muillakaan hevosilla ratsastanut, pari kertaa Lemuilureissuillani olin samalla mennyt hetken Tanjan Pöhnällä (meidän hevosilla on melko veikeitä lempinimiä). Sitten päätin, että viides kerta toden sanoo ja ilmoittauduin Ypäjälle keskiviikkokisoihin (Ypäjän opiskelijoiden järjestämät pikku hyppelyt). Oletin, että koska Lemu on liikkunut ja hyppinyt pikkuesteitä säännöllisesti läpi talven ja itse olen ratsastanut 4 kertaa viimeisen 7 kuukauden aikana, niin voin suoriutua 90 cm ja 100 cm radoista. Ajelin siis kyseisenä keskiviikkona töistä suoraan Tammelaan hakemaan Lemun ja siitä Ypäjälle hyppelehtimään. Touhu oli aivan samanlaista kuin ennenkin eli ohjat eivät pysyneet käsissäni ja ratsastin miten sattuu. Huristelin kuitenkin molemmat ringit reippaasti tuplanollalla, ja olin molemmissa luokissa selvästi nopein eli siis voitin molemmat luokat. Olin melkoisen masentunut ajaessani Tammelaan palauttamaan Lemua, koska tajusin että olen kaikki nämä vuodet treenannut aivan turhaan ja uhrannut touhuun älyttömän määrän:

a) aikaa

b) vaivaa

c) rahaa

d) verta

e) hikeä

f) kyyneleitä

g) mielenterveydestäni puhumattakaan

Todellista kohtalon ivaa, että tämä oli ensimmäinen kerta kun voitan kaksi luokkaa minkään sortin kyläkilpailuissa ikinä eli tästähän voi vetää suoran johtopäätöksen - mitä vähemmän treenaa, sen paremmin menestyy.

-Pynde