keskiviikko, 18. huhtikuu 2018

Melko masentavaa

Vietin talveni hevosettomana ja huolettomana, syöttelin sorsia ja makasin sohvalla katselemassa Kauniita ja Rohkeita ym. mukavaa. Hevostelun sijaan ehdin puuhastella pitkän talven aikana kaikenlaista hauskaa. Toverini Tanjan kanssa hortoilimme keskitalvella vajaat kolme viikkoa pitkin Kamputseaa. Olimme suorittaneet Suomessa parin päivän "alkuverryttelyn" (sisältää runsaasti valvomista ja virvokkeita) ja matkustaneet 26 tuntia, kun saavuimme Siem Reabiin pariksi päiväksi. Levähdimme hotellissa hetken ja lähdimme syömään ja "yksille", koska seuraavaksi aamuksi olimme sopineet kyydin Angor Watin temppeleitä katsomaan. Noh, kaikki jotka meidät tuntevat, arvaavat varmasti, miten tämä tarina jatkuu... Olimme mussuttaneet makoisat eväät ja nauttineet muutaman tuhdin aperitiivin (enemmän alkoholia kuin lantrinkia), kun pöytäämme pelmahti uusiseelantilainen pariskunta parin ranskalaisen kaverinsa kanssa. Heillä oli pakottava tarve kantaa pöytään runsaasti tequilaa, ja koska olemme toverini kanssa hyvin kasvatettuja yksilöitä, niin luonnollisesti juodaan mitä eteen tuodaan. Hoipertelimme joskus aamuyöllä siksakkia hotellille ja muutamaa tuntia myöhemmin lähdimme kivikasoja katsomaan. Onneksi kumpikaan meistä ei kärsi amatöörijuoppojen vitsauksesta eli krapulasta, mutta täytyy myöntää, että kaiken sen valvomisen, matkustamisen ja juopottelun jälkeen emme varsinaisesti olleet into piukeana raahustaessamme +34 asteen helteessä tuhansien muiden turistien mukana kivikasalta toiselle. Kiviset maissintähkät on nyt nähty.

29.jpg

Onneksi ei siis ollut hutera olotila tähän tyyliin.

IMG_3014.jpg

Lemu on edelleen omistuksessani, se on toiminut tuntijunana toverillani Tanjalla viime syksystä asti. Itse olin käynyt viime syyskuun jälkeen Lemun selässä huimat neljä kertaa: marraskuussa, tammikuussa, maaliskuussa ja huhtikuun alussa enkä ollut muillakaan hevosilla ratsastanut, pari kertaa Lemuilureissuillani olin samalla mennyt hetken Tanjan Pöhnällä (meidän hevosilla on melko veikeitä lempinimiä). Sitten päätin, että viides kerta toden sanoo ja ilmoittauduin Ypäjälle keskiviikkokisoihin (Ypäjän opiskelijoiden järjestämät pikku hyppelyt). Oletin, että koska Lemu on liikkunut ja hyppinyt pikkuesteitä säännöllisesti läpi talven ja itse olen ratsastanut 4 kertaa viimeisen 7 kuukauden aikana, niin voin suoriutua 90 cm ja 100 cm radoista. Ajelin siis kyseisenä keskiviikkona töistä suoraan Tammelaan hakemaan Lemun ja siitä Ypäjälle hyppelehtimään. Touhu oli aivan samanlaista kuin ennenkin eli ohjat eivät pysyneet käsissäni ja ratsastin miten sattuu. Huristelin kuitenkin molemmat ringit reippaasti tuplanollalla, ja olin molemmissa luokissa selvästi nopein eli siis voitin molemmat luokat. Olin melkoisen masentunut ajaessani Tammelaan palauttamaan Lemua, koska tajusin että olen kaikki nämä vuodet treenannut aivan turhaan ja uhrannut touhuun älyttömän määrän:

a) aikaa

b) vaivaa

c) rahaa

d) verta

e) hikeä

f) kyyneleitä

g) mielenterveydestäni puhumattakaan

Todellista kohtalon ivaa, että tämä oli ensimmäinen kerta kun voitan kaksi luokkaa minkään sortin kyläkilpailuissa ikinä eli tästähän voi vetää suoran johtopäätöksen - mitä vähemmän treenaa, sen paremmin menestyy.

-Pynde

sunnuntai, 11. maaliskuu 2018

Jäljelle jää lauma rottia ja vanha Wintec

Viime syksynä samoihin aikoihin Ainon varustepostauksen kansa virittelin jälleen vanhaa Winteciä käyttökuntoon. Sauma oli palannut kolmen kuukauden astutusreissusta mikä tarkoitti paljon laidunta ja vähän liikuntaa. Tamma oli kerännyt noin kaksisataa kiloa painoa kesän aikana. Tämä tarkoitti kahta kaarileveyttä Wintecin asteikolla.

Vuosikausia sitten hankittu satulahan on ruma, aivan kauhea istua eikä sovi oikeasti yhdellekään hevoselle. Monta kertaa on kuitenkin tullut vastaan tilanteita joissa se on ollut aivan korvaamaton. Ostin satulan vuosia sitten vanhalle tammalleni Huilulle. Tilanne oli se tyypillinen, ettei rahaa olisi ollut satulaan lainkaan ja hyppäämään piti päästä eli jonkinlainen istuin oli välttämätön. Ja tietenkin ajatuksella, että ostan paremman heti kun rahatilanne paranee. Satula ehti nähdä kilometrin poikineen jo edesmenneen Huilun selässä. Mutta olipa kätevää kun oli uudelle hevoseselle istuin valmiina varastossa silloin kun menin hieromaan kauppoja Saumasta. Sauma oli tuhdissa kunnossa ostohetkellä. Aloitin leveimmästä Wintecin kaaresta ja vaihdoin alkuun viikon välein kapeampaan.  

Kiittelin vanhaa penkkiä myös viime syksynä haettuani Sauman  ja kesämahan kotiin. Satulahan on rahalliselta arvoltaan suorastaan tappiollinen. En tiedä kuinka paljon pitäisi tarjota, että joku sen huolisi. Käyttöarvoltaan se on ollut korvaamaton näissä hevosen vaihdoissa tai silloin kun omistettavan hevosen kilomäärä vaihtelee kovasti.

 

20171207_184751.jpg

Säännöllisesti muutaman vuoden välein kaivan vanhan Wintecin jostain kaapin uumenista ja samalla viihdytän tallitovereita sillä, että vanhaa synteettistä satulaa ei ole aika pystynyt tappamaan. Ja meillä kun joskus ajatus vähän karkailee, olemme nähneet kulahtaneen penkin tulevaisuuden. Sitten kun joku suuri johtaja maailmassa villiintyy possauttamaan meidät kaikki taivaan tuulin, löytyy tuhkan ja jätteen seasta vain lauma virkeitä rottia. Ja  vanha Wintec. 

 

- Heidi

sunnuntai, 21. tammikuu 2018

Eläkeläisharrastus

Päätin skipata keski-iän ja muuttua yhdessä yössä pissiksestä eläkeläiseksi. Koska tunnetusti teen toisinaan asioita hieman eri tavalla kuin muut, niin menneen kauden hyvä kisamenestys ei suinkaan antanut uutta intoa harjoitteluun, vaan päinvastoin tuli tunne, että eiköhän tämä ollut nyt tässä. Panin Lemulle hintalapun korvaan ja jäin odottelemaan sopivaa ostajaa. Koska duunipaikan vaihdos alkusyksyllä aiheutti kroonisen aikapulan, niin lykkäsin Lemun taas vaihteeksi Tammelaan tuntityöläiseksi, minne se onnekseni oli erittäin tervetullut. Eräänä päivänä kuitenkin huomasin, että minullapa on tässä muutama tunti vapaa-aikaa eikä mitään tekemistä. Päätin lähteä ulkoilemaan lähimetsään ja sainkin uusia ystäviä, jotka kaakattavat todella tutun oloisesti, itse kuulostan aivan samalta, kun olen innoissani tai kiihdyksissäni. Sitä paitsi sorsien ruokkiminen on yllättävän hauskaa. Karvamopo-toveri Aino totesi asiasta kuultuaan, että olen liittynyt eläkeläismummojen harrastuskerhoon.

023.jpg

-Pynde

tiistai, 2. tammikuu 2018

Kun blondit tuli taloon

Ei yhtään hevosta enää... paitsi ehkä yksi. Keväällä tuli erikoisten sattumien summana *hups* hankittua varsa, ja nyt syksyn tullen tuo pienoinen oli vieroituksen jälkeen haettava kotiin. Seuraksi hänelle tuli "lastentarhaan" saman ikäinen sisko ja vuotta vanhempi sisko.

Itse varsojen hakureissu ei tietenkään sujunut mutkitta, sillä allekirjoittaneen Honda oli jälleen missäs muualla kuin pajalla. Joten soitto Pylle-tädille joka auliisti lupasi lähteä avuksi. Dramaattisten käänteiden, ja muutaman hysteerisen itkukohtauksen jälkeen, varsat saatiin kyytiin. What could possibly go wrong? Ilon ja onnen päivä.

Varsojen matkustaessa hiiskumatta päästiin kuin päästiinkin kotitiluksille, ja varsat kulkeutuivat jouhevasti trailerista pihattoon. Tässä kohtaa mainittakoon, että oma tykkinihän on täysin käsittelemätön.

Tuokio siinä Pyllerön kanssa ihmeteltiin sisällä ja laitettiin ripsiä, ja kun Pylle lähti kiiruhtamaan töihin, painelin itse laittamaan varsoille heiniä. Tässä kohtaa en vielä aavistellut mihin tilanne vielä perkelöityy...

blondit2.jpg

Tovin heinää syötyään varsat päättivät aloittaa hysteerisen pihaton ympärijuoksun, ja mm nojailivat lankoihin, Tygin jäädessä riimusta jo lankaan kiinni. Kauhulla totesin ettei sähköpaimenen akku toimi, ja tuokion täyden hysterian vallassa juoksin täysin päättömästi pitkin tonttia ja soitin hädissäni räkäitkutyrskähdyspuhelun Lasselle (luottomies, handyman, ystävä): TUO HAULIKKO, mitä mä olen mennyt tekemään?!

Kun viimein sain kerättyä itseni, ja järki alkoi jälleen leikata, sain sähkötkin viritettyä McGyverin kekseliäisyydellä toimintakuntoon. Koko selkkauksen rauhoituttua luhistuin polvilleni pihaton portille nyyhkyttämään: tässä ei ole enää mitään järkeä...

Pian kuitenkin pikkublondit asettuivat ja uskon että naapurimme sai jälleen kerran ilmaista viihdettä ilman YLE-veroa.

blondit.jpg

Ehkä se tästä. Tai ei.

- Päivi

perjantai, 29. joulukuu 2017

The Karvamopot risteilyllä

Allekirjoittanut on ollut osallistumatta kuluneen vuoden aikana kahteen edelliseen risteilyyn, mutta näin joulun alla sain kuin sainkin arkeni järjestymään niin että pääsin lähtemään. Ja jaksoin lähteä.

Yhteisiä karvamoporisteilyjä on suoritettu säännöllisesti neljästi vuodessa: alkuvuodesta Tukholma, kesäkuussa Tallinna, syksyllä jälleen Tukholma ja jouluna Tallinna. Perinne on jo niin vakiintunut, että olemme takuulla painuneet jo laivahenkilökunnankin muistiin. Tämä jouluinen Tallinnan reissu oli järjestyksessään numero 27.

Pääsääntöisesti reissut noudattavat aina samaa kaavaa. Ainon kanssa nukutaan hytissä Heidin ja Pyllen aiheuttaessa pahennusta yökerhossa... josta heidät laivahenkilökunnan toimesta lakaistaan ulos aamun pikkutunteina.

Vaan tällä reissullapa allekirjoittaneen tanssijalkaa vipatti ja viinahammasta kolotti! Liekö syynä se että kerrankin oli saanut omaishoidon levon jakson juuri ennen risteilyä joten oli tullut nukutuksi... siinä illan mittaan sitä kumoutui drinkki poikineen ja seitin ohut päiväkänni kumuloitui täysimittaiseksi seipääksi.

Mutta entäs se seuraava päivä sitten. En voi kun ihmetellä Heidin ja Pyllen toleranssia ja turnauskestävyyttä, sillä oma olotilani perjantai aamuna ei ollut järin häävi. Olin valmis pukattavaksi tuonelan virtaan, ja peilistä katsoessani olin vakuuttunut. että olen kertaalleen noussut lemmikkien hautausmaalta. Muut lähtivät maihin, olivat kuulema nipistelleet peiton alta pilkottavia varpaitani enkä ollut edes moista huomannut.

Muistan ajatelleeni. että päivällä jo olo helpottaa vallankin kun käy syömässä. Urhoollisesti taapersin muiden perässä buffetiin, maksaakseni 27e lusikallisesta lanttulaatikkoa ja 1/4 lihapullasta. Tämän fine diningin jälkeen oli nimittäin lähdettävä takaisin hyttiin.

Kotiintuomiset onneksi puolestani hankki Aino. Eikä totisesti siinä putkessa laivasta ulos raahustaessa ensimmäinen ajatus mielessä ollut: KYLLÄPÄ VIRKISTI. Nimittäin ruumis oli totisestl uupuneempi kuin vuosiin. Sielu sen sijaan oli ehkä saanut pienen piristyksen, ja muistutuksen siitä, mitä tosiystävyys on. Se on paljonkin asioita, ja myös sitä että vittuilu on välittämistä. Herran vuonna 2018 suoritetaan jo kolmaskymmenes karvamoporisteily. Melko huikeaa.

- Päivi