torstai, 17. lokakuu 2019

Epäreilua

Lemu löysi keväällä uuden, hyvän kodin Pohjois-Savosta ja muutti sinne. Lemu tietysti sopeutui uuteen paikkaan saman tien ja sainkin useita kuvia ja viestejä siitä, miten mukavaa kavioliitto Lennun (eli Lemun) kanssa on.
Tarina olisi ollut niin kovin mukavaa päättää "Näihin kuviin, näihin tunnelmiin."

Lemu%20vika.jpg

Valitettavasti Lemu ehti nauttia elämästään uudessa kodissaan vain muutaman kuukauden, kun se sai elämänsä ensimmäisen ähkyn. Joka oli sitten myös se viimeinen ähky.
RIP
Pynde

perjantai, 25. tammikuu 2019

Peksun eskari

Pikku Pena kävi oppimassa ajolle Heidi Sindan luona Urjalassa. Kuukauden päivät pojalle hillottiin uutta oppia päähän, ja sopivasti viimeisen viikon jälkeen olikin Rudolf Pestmanin valmennus. Ja kyllä, osallistuinkin Peksulla, mutta ohjasajaen, tai juoksuttaen kahdella ohjalla, mikä olikin vieraampi juttu itselleni.

pena_1.jpg

Kotiinpaluun koittaessa päätin rohkaistua ja kavuta itse selkään ennen laitumen alkua. Ja toden totta. Onnistuin! Ensimmäisenä päivänä ajauduttiin pieneen sanaharkkaan kumppanini kanssa, hän kun ei alkuunkaan ymmärtänyt, että olisi turvallisuuden vuoksi aivan hyvä jäädä siksi 15minuutiksi kentän viereen seuraamaan kun allekirjoittanut reidet tutisten kyyhöttää nuorisolaisen kyydissä. Keskustelu kulki kutakuinkin näin:

Minä: jää katsomaan nytten

Hän: LUOTA ITSEESI ÄLÄKÄ TÄRISE SIELLÄ

minä: ÄLÄNYTV***ujumalauta mene minnekään

Hän: LUOTA. ITSEESI. ÄLÄKÄ. TÄRISE.

Minä: VOISIISVITTUTÄÄONVASTA KOLME!!

Hän: mitä sitten. Nyt menet vaan, mä menen tiskaamaan...

Minä: (ei enää ääneen) voi v*tun kusipää, saa sitte täältä mun maatuvat luut kerätä kun tää linkoaa mut ja kuollaan kaikki....

pena_2.jpg

Huoli Penan käytöksestä oli aiheeton, ruuna kun on elämässään ollut aina kuin ihmisen ajatus. Joten ei ruumiita, eikä irronneita ruumiinosia. Ainoastaan itsestään ylpeä hevosenomistaja. Niillä onnistumisilla elääkin puoli vuotta. Viikon ”läpiratsastus” tuli suoritettua kaikissa askellajeissa, jonka jälkeen ruuna pääsi ansaitulle kesälomalle.

- Päivi

perjantai, 25. tammikuu 2019

Äkkirikastuminen mielessä

Tulin tässä ajatelleeksi, kun tuli 10vuotta täyteen oman kasvatin yritystä, että pitäisiköhän sitä näin oriin omistajana ryhtyä tarjoamaan siementä rahaa vastaan. Toisilla kun tuntuu tammat itävän vuodesta toiseen. Niin, tässä kohtaa käynee lukijalle selväksi, että arvon rouva puoliverinen oli tyhjä, eikä siis tule varsakesää 2018. Mutta onhan se helvetin riemastuttavaa seurata, kun muiden tammat varsovat. Ehkä universumi yrittää viestittää minulle jotain. 


paavo_2.jpg

No, joka tapauksessa, köyhyydessä riutuen luonnostelin pienimuotoisen ilmoituksen, jolla voisin vikitellä tammoja maan mainiolle oriilleni Paavolle, rahakorvausta vastaan, luonnollisesti.

 

paavo_1.jpg

Here it goes: 
Seuraa tositarkoituksella etsii 8v lämminverinen ori. Tarhakaverin peräsin alkaa olla jo kaiken nähnyt. Tälle kelpaa kaikki perseestä perämoottoriin, mutta hedelmällisimpään lopputulokseen päästäisiin varmasti oikean tamman kanssa. Pienellä paperityöllä varsalle saa ravikilpailuoikeudenkin, ja kenties saat itsellesi kasvamaan Big Slickin kaltaisen ravilegendan. Oriin kilpaura tyssäsi jalostukseen vaikuttamattomiin seikkoihin, ja tänä päivänä hän toimii niin tädin, sedän kuin lastenkin kuljettimena toisinaan työnsä ääreen nukahdellen. Mittaa miehestä löytyy karkeat 158cm satula selässä, poikamaista komeutta sitäkin enemmän, unohtamatta sänkykamarikatsetta. Luonne on 10+ ei alkoholiongelmaa tai väkivaltaisuutta. Hoitaa työnsä mukisematta, pääsääntöisesti itseään turhaa rasittamatta kuten kunnon miehen kuuluukin. 

Äkkirikastumisen toivossa: oriin omistaja. Asialliset ja asiattomat kyselyt voi osoittaa allekirjoittaneelle. 

paavo_3.jpg

- Päivi

tiistai, 27. marraskuu 2018

Päiväni intialaisena

Tämä täti matkustelee työn puolesta aina välillä, toveri Pynde on näitä reissuja joskus nimittänyt Gulliverin harharetkiksikin. Nimitys pitää paikkaansa, sillä suurimman osan ajasta en ole ihan varma missä olen, ja tunnen itseni eri planeetan asukiksi kuin muut…

Tällä kertaa suunta oli Intiaan. Työreissu mikä työreissu, mutta koska olin paikalla viikonlopun yli, paikalliset kutsuivat mukaan pikku päiväretkelle maaseudulle. No mikäs siinä.

Ensimmäinen testi oli odotella ryhmän bussia klo 05:30 ison maantiesillan alla. Mikäs siinä, kyseisen sillan alla tuntui asuvan noin pienen kylän verran ihmisiä, joten seuraa kyllä oli. Noh, bussi tuli, ja kyytiin hop.

aamubussi.jpg

Bussillisesta intialaisia lähtee aamukuudelta saman verran ääntä kuin vastaavasta määrästä nousuhumalaisia jalkapallofaneja! Ja myös aamuseitsemältä, ja -kahdeksalta. Toisaalta, suunnitelmani jatkaa unta bussissa oli tuhoon tuomittu alusta asti, sillä

  1. Tiet ovat huonossa kunnossa
  2. Bussin jouset ovat jääneet eläkkeelle noin kymmenen vuotta sitten
  3. Bussissa ei tietenkään ole ilmastointia, vaan jäähdytys ja ilmanvaihto hoidetaan pitämällä sivuovea auki. Istuin tietenkin heti ekassa penkissä oviaukon vieressä

bussiovi.jpg

Menomatka kesti aika tasan 5 tuntia – tosin pysähdyimme pit stopille paikalliseen liiteriin aamiaiselle. Paikallista evästä, syödään käsin, tarjoillaan käsin. Eikös se menekin niin, että kun kun ei kiinnitä huomiota siiten, että ruoka ensin asetetaan esille ja sitten otetaan lautaselle paljain käpälin, ei voi sairastua? Mutta, hyvä oli! Täällä on myös tapana ”vahvistaa ryhmäsidettä” sillä, että syödään toisten lautasilta – onneksi ei ollut haarukoita sillä olisin varmaan napannut jotakuta käteen 😊

Varsinainen kohde oli jonkinmoinen luonnonpuisto, jossa kiivettiin vajaa 5 km hämmästelemään vesiputousta. Ei muuten ollut ihan kevyt reissu, lämmintä noin 35 astetta ja nousua oli paljon. Jätin viimesen 500 metriä jopa väliin, sillä löysin oman pikku paratiisini pienen lammen ääreltä. Tämän paikan jos saisi teleportattua Suomeen!

hobitti.jpg

Tuo paljasjalkainen hahmo ei ole hobitti vaikka vähän siltä näyttääkin, vaan intialainen kollega joka myös skippasi viimeisen pätkän.

paluu.jpg

Paluumatka meni samaa mallia, tosin bussikuskilla oli ilmeisen kiire iltarientoihin. Ajoi niin kovaa että välillä epäilin paikkojen irtoavan hampaista rytkytyksessä… Pysähdyttiin taas syömään samaiseen paikkaan, ruoka yhtä hyvää ja palvelukin pelasi samalla tavalla. Ovat nämä oikeastaan aika kultaisia ihmisiä!

ruoka.jpg

Ai niin, näin myös 2 hevosta. He olivat puettuina pinkkiin kimalteeseen ja johtivat kulkuetta, jossa oli mm. pinkkiin puettu traktori ja peräkärry. En saanut otettua kuvaa, koska mentiin ohi kovaa ja piti pitää penkistä kiinni.

- Aino

maanantai, 12. marraskuu 2018

Postimyyntihevonen

Kesällä tuli onnellisuuspäissään hölmöiltyä oikein urakalla. Ystäväni pyysi apua hevosten myynti-ilmoitusten tulkitsemiseen ja vaaraa aavistamatta lupauduin, vaikka luettava palsta oli aiheella RATSUT. Ei siis ollenkaan omaa kiinnostuksen kohdettani, näin suokki ja älveeravureiden rakastajana.

Mukavia ilmoituksia, useassa oli aina mukana se iso MUTTA. Tää on tosi kiltti ja silleen, tarvitsee määrätietoisen ihmisen, pakko taluttaa ketju nenästä persereikään koska muuten poistuu paikalta, voi ratsastaa jos planeetat on kohdillaan, antaa kengittää tosi hyvin - sedaatiossa ym... luojan kiitos en ole ratsuihin päin kallellaan.

Aikani selattuani totesin mielessäni, että selväpäisen ratsun hankinta on kutakuinkin mission impossible. Jatkoin vielä muutaman ilmoituksen ja silmääni osui lyhyt ja ytimekäs ilmoitus. Myydään suomenhevosori, hevonen parhaassa iässä, 8v ja alla yhteystiedot. Hinta ei juuri päätä huimannut, ja jotenkin siinä mielenhäiriössä ajattelin, että ilmoituksen laatinut Pertti on mies minun makuuni, taidanpa ihan huvikseni oriista kysäistä lisätietoja. Vaikkei pitäisi.

Niinhän siinä tietenkin kävi, että kuulin itseni sanovan puhelussa: joo mä otan tän. Hevonen vaan sijaitsi toisella puolella Suomea, joten pienen pieni aivojumppa oli pakollinen; milloin voin repäistä itseni kokopäivän tai kenties kahden irtiottoon ja hakea hevosen kotiin. Noh, yksi asia johti toiseen ja pikkuisen selvitystyön jälkeen kävikin ilmi, että orin kotipaikkakunnalla on isot ravit. Valmentajalista tarkkailuun, ja kappas, Varjosen Bella on lähdössä omiensa kanssa!! Hip hurraa, ei kun puhelin käteen!

Bellalle sopi mainiosti ottaa ori pohjoisista kyytiin, ja palasten loksahdellessa kohdilleen olivat puhtaat onnentunteet huipussaan! Viimein oma suokkiori!! Kyyditykset ynnä muut sujuivat kuten pitää, ja minun tehtävänä oli hakea ori kotiin Bellalta. Vain puolen päivän työmaa! NICE! Sunnuntaiaamuna ajelin Vahtoon ja olin riemuissani nähdessäni säyseän panssarivaunun karsinassa ja huudahdin: ihanaa, tollasenko mä ostin!!

postimyynti_1.jpg

Postimyyntihevonen alkumatkan pienen rynkkäämisen jälkeen matkusti mainiosti ja pääsimme turvallisesti kotiin. Heti seuraavana päivänä päätin lähteä valmentautumaan, ja koutsi olikin ”riemuissaan”: ei helvetti, tässä hevosessa on kaksi vikaa. Se on suomenhevonen ja ori. Minä en tätä jää katselemaan, ja koutsi poistui sisätiloihin. Tyttärensä, ystäväni, kuitenkin oli avomielisempi ja lupasi katsoa peräämme tuona päivänä. Totesimme hevosen umpijärkeväksi, ja molemmat laukatkin tuli helpolla!! Viikon aikana koutsikin lämpesi, ja kapusi kyytiin jopa itse! Tulikin hankittua melko mainio menopeli!!

postimyynti_3.jpgpostimyynti_2.jpg

Ai niin, ja mitä tulee ystäväni hevosen ostoon: hänkin löysi matchin ja on nyt onnellinen ensihevosen omistaja. 

- Päivi