Kesällä tuli onnellisuuspäissään hölmöiltyä oikein urakalla. Ystäväni pyysi apua hevosten myynti-ilmoitusten tulkitsemiseen ja vaaraa aavistamatta lupauduin, vaikka luettava palsta oli aiheella RATSUT. Ei siis ollenkaan omaa kiinnostuksen kohdettani, näin suokki ja älveeravureiden rakastajana.

Mukavia ilmoituksia, useassa oli aina mukana se iso MUTTA. Tää on tosi kiltti ja silleen, tarvitsee määrätietoisen ihmisen, pakko taluttaa ketju nenästä persereikään koska muuten poistuu paikalta, voi ratsastaa jos planeetat on kohdillaan, antaa kengittää tosi hyvin - sedaatiossa ym... luojan kiitos en ole ratsuihin päin kallellaan.

Aikani selattuani totesin mielessäni, että selväpäisen ratsun hankinta on kutakuinkin mission impossible. Jatkoin vielä muutaman ilmoituksen ja silmääni osui lyhyt ja ytimekäs ilmoitus. Myydään suomenhevosori, hevonen parhaassa iässä, 8v ja alla yhteystiedot. Hinta ei juuri päätä huimannut, ja jotenkin siinä mielenhäiriössä ajattelin, että ilmoituksen laatinut Pertti on mies minun makuuni, taidanpa ihan huvikseni oriista kysäistä lisätietoja. Vaikkei pitäisi.

Niinhän siinä tietenkin kävi, että kuulin itseni sanovan puhelussa: joo mä otan tän. Hevonen vaan sijaitsi toisella puolella Suomea, joten pienen pieni aivojumppa oli pakollinen; milloin voin repäistä itseni kokopäivän tai kenties kahden irtiottoon ja hakea hevosen kotiin. Noh, yksi asia johti toiseen ja pikkuisen selvitystyön jälkeen kävikin ilmi, että orin kotipaikkakunnalla on isot ravit. Valmentajalista tarkkailuun, ja kappas, Varjosen Bella on lähdössä omiensa kanssa!! Hip hurraa, ei kun puhelin käteen!

Bellalle sopi mainiosti ottaa ori pohjoisista kyytiin, ja palasten loksahdellessa kohdilleen olivat puhtaat onnentunteet huipussaan! Viimein oma suokkiori!! Kyyditykset ynnä muut sujuivat kuten pitää, ja minun tehtävänä oli hakea ori kotiin Bellalta. Vain puolen päivän työmaa! NICE! Sunnuntaiaamuna ajelin Vahtoon ja olin riemuissani nähdessäni säyseän panssarivaunun karsinassa ja huudahdin: ihanaa, tollasenko mä ostin!!

Postimyyntihevonen alkumatkan pienen rynkkäämisen jälkeen matkusti mainiosti ja pääsimme turvallisesti kotiin. Heti seuraavana päivänä päätin lähteä valmentautumaan, ja koutsi olikin ”riemuissaan”: ei helvetti, tässä hevosessa on kaksi vikaa. Se on suomenhevonen ja ori. Minä en tätä jää katselemaan, ja koutsi poistui sisätiloihin. Tyttärensä, ystäväni, kuitenkin oli avomielisempi ja lupasi katsoa peräämme tuona päivänä. Totesimme hevosen umpijärkeväksi, ja molemmat laukatkin tuli helpolla!! Viikon aikana koutsikin lämpesi, ja kapusi kyytiin jopa itse! Tulikin hankittua melko mainio menopeli!!

Ai niin, ja mitä tulee ystäväni hevosen ostoon: hänkin löysi matchin ja on nyt onnellinen ensihevosen omistaja. 

- Päivi