Niin. Jokaiselle annetaan minkä hän jaksaa kantaa, ynnä muita kliseisiä mutta tsemppaavia lauseita. Vuosi sitten helmikuussa Däni ja nyt tammikuussa 2016 Mulli. Kumpikin heistä laukkaa nyt vihreämmillä. Tuntuu että suru ja koettelemukset ovat vain seuranneet toisiaan. Kirsikkana aivan uskomattoman kakun päälle vielä pojalla diagnosoitu autismi, niin voi tässä todeta että kyllä, nyt on elämä potkaissut sellaisen hehtaaripotkun päähän, että se lentää Kiinaan asti.

Helmikuussa sitten koitti kauan odotettu loma. Aikuisten kesken. Ja tietenkin, kaikki mikä voi mennä pieleen niin menee. Viikosta ensimmäiset 4 vrk molemmat noroviruksessa ja luokattoman korkeassa kuumeessa. Siinä sitä parisuhdekin siirtyy aivan uudelle levelille kun pöntön ääressä kumpikin, pää tai persus ämpärissä yökkäillään. Tietenkin näinä sairaspäivinä paistoi aurinko, loppuloma pilvistä ja kylmää. Hipvitunhei.

Pieniä valonpilkahduksia silti sinne tiiviiseen risukasaan on päässyt pilkahtamaan, nimittäin marraskuussa typösen tyhjäksi ultrattu Prinsessa Poto näyttikin tammikuussa olevan tiine. Nyt siis sormet ja varpaat ristiin että siitä suoriudutaan ilman kuolonuhreja.

Pelkästään pitääkseen viimeisistä järjen rippeistään kiinni, yrittää hän positiivisesti ajatella että joskus sen onnen on käännyttävä. Pakkohan sen on.

- Päivi