Taputellaanpa tässä loppuvuosi pakettiin, niin tehdään tilaa uudelle ja aivan takuulla aiempia paremmalle vuodelle.

Niin siinä sitten kävi että lokakuussa 2016 muutettiin viimein omaan kotiin ja omaan pihapiiriin pääsivät myös Ubu, Paavo, Heme ja Peksu. Oi sitä onnea kun viimein sain taluttaa hevoset omaan talliin. Luonnollisesti itkin koko matkan trailerista talliin. Hyvä että olin yksin, todennäköisesti sivustaseuraajat olisivat soittaneet jo valkotakkiset sitä tyrskähtelyä katsoessaan. Mutta hieno tunne. Onnentäyteinen. Niinkuin takuulla joka ikinen aamu ja päivä ja kaikki minuutit kun saa katsella omia hevosia omassa pihassa.

Syksyyn omia haasteitaan asetteli poikani joka diagnoosistaan johtuen nukkuu yönsä hieman..,noh.. ei ollenkaan, joten päivät toisinaan menevät robottimaisesti selviytyen. Nyt kuitenkin oli omaksuttava uudet rutiinit, koska hevoset. Opetteluun meni aika lailla kaksi kuukautta ja nyt tammikuun ollessa puolessa voi jo sanoa että jes, nyt arki rullaa.

Luojan kiitos hevoset ovat pysyneet terveinä, itse olen välillä ollut menettää järkeni, sillä nyt kun ne ovat tässä silmän alla, ehdin kytätä niitä vielä tarkemmin. Lannan koostumus mm näin ähkyhysteerikkona on ihan joka päiväinen pohdiskelun aihe. Eräänä iltana iltatallia tehdessäni ja jälleen suuria onnentunteita tuntien olin saada infarktin kun otettuani hevoset sisään huomasin että Paavo ei ryhtynyt syömään. Sanoin vielä ääneen että hyvä jumala mikä nyt on?! Kunnes siinä henkeä pidellen karsinan oven avatessani huomasin että no kah, eipä tuo varmasti syö, sillä olin unohtanut laittaa hänelle iltaheinät. Huh, selvittiin säikähdyksellä.

Aamut ovat oripojille aina täynnä yllätyksiä, joka ikinen kerta ulosmennessä tehdään aamutervehdykset, riimuhippaillaan ja sen jälkeen rapsutellaan ja vasta viimeisenä ryhdytään syömään. Olen suorastaan häkeltynyt siitä, että kumpikaan näistä ei edes suunnittele pakoa tarhasta toisin kuin Heme Helmi-Orvokki. Muutaman kerran syksyn mittaan hän muikahti tarhasta mitään rikkomatta aidan toiselle puolelle, jonka vuoksi luonnollisesti tarhaan viritettiin yhteensä viisi lankaa sekä kunnon mullipaimen. Sen lisäksi vielä aitalangasta "häntä" riimuun jotta aitaan osuessa näpsää kunnolla nenille. Johan alkoi hänkin pysyä tarhan oikealla puolella.

Uuteen elämään sopeutuessa hevosten treenit ovat käytännössä tapahtuneet kotipihassa, vaikka maastot ovat oikeinkin kunnolliset. Kenttä vielä puuttuu mutta tasainen pelto on ajanut hyvin kentän virkaa. Tulipa tuossa hankittua omat pienet esteetkin (Suvin avustuksella), että Suvi ja Paavo pääsevät hyppäämään... melkoista treeniä tosin tarvitaan, sillä Paavo ei varsinaisesti hämmästyttänyt meitä hyppykapasiteetillaan. Orilta meinasi pudota silmät päästä, kun hän havaitsi että pellolla on kummallisen näköisiä "rysiä". Kaikki suostuttelutaidot käyttöön ja pitkän harkinnan jälkeen yksi maapuomi ylitettiin. Hyppäämällä. Suvi urheasti houkutteli Paavon vielä pienen ristikon yli, ja saanen kertoa että koskaan en ole nähnyt hevosta kiskaisevan takajalkoja mahan alle yhtä vikkelään. Hemeä ei juurikaan moiset tikut kiinnostaneet, tasaisen rempseästi hän lompsotteli puomien yli niinkuin vanha konkari.

Ubbe on iästään huolimatta tai siitä johtuen ryhtynyt elämään uutta nuoruuttaan olemalla aika ajoin niin vireä että selkään kiipeäminen on jäänyt suosiolla. Kuitenkin notkealla paturaisella on tullut syksyn aikana ratsastettua parempia treenejä kuin koskaan.

Heme hempukka päätti syksyn aikana näyttää mistä hänet on tehty: Turoista ja Vokkereista. Toisinaan pelkästään tarhaan vieminen on aiheuttanut pientä säpinää, hän mm on useampaan kertaan esitellyt napaansa kahdella jalalla. Toisinaan jopa ratsain on löytynyt varsin notkeita kahdenjalanseisontoja sekä etu, että takapäällä. Mutta näistä lisää tuonnempana. Helmi orvokki pitää kyllä mielen nöyränä. Eräs viisas hevosmies on virkkonut ettei vokkerilaisille tammoille sovi huutaa, ja olen yrityksen ja erehdyksen kautta saanut huomata tämän varsin paikkaansapitäväksi. Varsin herkkä tamma, mutta sopivasti kovapäinen.

Siispä. Reippain mielin vuoteen 2017, olkoon tänä vuonna onni myötä hieman enemmän!

- Päivi