Pienenä sitä sitten tuli aloitettua. Lämminveritamma, -71 syntynyt Rossu on kaiken alku ja juuri. Isäni valvovan silmän alla tässä opetellaan ratsastamaan. Eikä ole tytöllä vielä minkäänlaista käsitystä mihin seikkailuihin harrastus viekään.

Rossun kanssa tuli koettua jo pienenä niitä takaiskuja ja hätääntymisiä. Eräänkin kerran isäni kanssa aitauksessa ratsastellessa aidan ohitse ajoi traktori. Vanha tamma ei oikein ollut traktoreiden tai muidenkaan isompien kulkuneuvojen ystävä, vaan ponnahti täväränä takajaloilleen. Tästä suuresta pillastumisesta tietenkin pikku kuljettaja hätääntyi, itkien pyysi isää apuun ja auttamaan alas selästä (huom, kuski ei kuitenkaan pudonnut, tämä todiste siitä että olen joskus ollut ketterä ja epäkömpelö). Maahan päästyäni tuumin että nyt kotiin, minä en enää ikinä ratsasta, hevoset on tyhmiä. Itkettikin vähän.

Viikon verran siinä varmaan kului kun olin toipunut tästä suuren suuresta onnettomuudesta ja pyysinkin päästä jo tallille. Rossun kanssa sain viettää monta ihanaa vuotta, ja opetella harrastuksen saloja kunnes 1999 vanha tamma päästettiin vihreämmille niityille.

- Päivi