Lomat on siis lusittu, aika ryhtyä hommiin. Koutsi Maisan kanssa todettiin että Ubu on varsin mainio opetusmestari, ja saan olla hänestä kovin kiitollinen. Siksipä on erinomaisen mukavaa harjoitella kouluratsastuskiemuroita, kerrankin kun alla on toisenlainen mopedi.

Tässä kevään korvalla kun suurin osa varsinkin naispuolisista on päättänyt ryhtyä kuntoilemaan ja dieetille, sain idean viritellä koulutunnin ajaksi ranteeseen sykemittarin. Tämä aparaatti on ollut varsin kätevä käytössä myös vauhteja radalla seuratessa, GPS:n ansiosta.

Varsin moni on sitä mieltä että ratsastus ei ole urheilua, että hevonen siinä kaiken työn tekee. Noh, allekirjoittanut on hitusen erimieltä. Ratsailla  kun joutuu käyttämään koko vartaloa ja toisinaan aivojakin, on melko varmaa että jokunen kalori poikineen siinä kulahtaa.

Useimmiten Maisan tunnit pitävät sisällä juurikin reipashenkistä kuntoilua sekä kuskille, että hevoselle. Onnistuneen tunnin päätteeksi kummallakin on tyhjänä takki, ja tankki. Ja mikä parasta, huolet ja murheet unohtuu pitkäksi aikaa.

45 min valmennus, minkä aikana tämän mittuun suoritin, piti sisällään reipasta ravia ympyrällä (hevonen oikein päin, sitä en osaa enkä varmaan ikinä opi), laukkaa ympyrällä, sekä laukanvaihtojen harjoittelua. Vaihdot ovat osoittautuneet varsin kimuranteiksi, kun kuskin aivot ja vartalo ei pelaa laisinkaan yhteen. Mukaan mahtui kuitenkin  muutama onnistumisen hetki, niin että siinä ihan itku meinasi tirahtaa. Valvovan silmän alla ratsastaessa on sekin hyvä puoli, että tulee mentyä sen mukavuusalueen ulkopuolelle. Enkä varmaan ole ainoa, joka kuvittelee yksin ratsastaessa että hip hei, menipä hyvin, ja koutsin tullessa tunnittamaan huomaa että voi per..sikka, eihän se ollut sinne päinkään.

Siispä. Viimeiseksi kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tosin poskien punotus ei tässä niin hyvin erotu. Mutta mukava määrä kaloreita kulutettuna. Kouluratsastus on kovvoo hommoo.

- Päivi