Samaan aikaan kun tässä ahkerasti kuntoillaan ravikilpailuja varten, on täti päättänyt sekä omaksi, että mullin mielenvirkistykseksi ryhtyä perehtymään estehyppelyn saloihin. Ensimmäinen tunti meni kutakuinkin nappiin, siinä mielessä että äkkitakaosakäännöksiä harrastava Mulli pylkkäsi kääntyilemättä tolppien välistä korvat hörössä. Ja kuski pysyi kyydissä. Omastakin estehyppelystä kun on vierähtänyt vuosi jos toinenkin... Kertaa 10.

Hämmästyin oikein, salaa tirautin pikku itkut ja Mullia siinä silitellessäni tuumin että elämäni hevonen. Seuraavalle tunnille siis odottavin mielin ja intoa puhkuen, tästä kehitytään!

Kunnes tuli se seuraava tunti. Edellisenä päivänä maneesissa vähän väistöjen muistelua ja taivuttelua, valmistauduin huolella seuraavan päivän hyppelyyn. Ennen tuntia pihaan ajaessa jännitti ehkä eniten ikinä kun huomasin että ratsukoita tunnille oli tulossa yhteensä 8 , tästä ei seuraa mitään hyvää. Alkuverkka meni osapuilleen niinkuin ajattelin, pää pystyssä niska jäykkänä ryntäillen. Ohjaus oli hukassa ja vaikka edelliseltä tunnilta viisastuneena oli kannukset jalassa, ei sivuttaisliikkeet onnistuneet lainkaan.

Paitsi esteellä. Mulli onnistui nimittäin useaan kertaan tekemään mullit, ja kerran jopa lyömään päänsä tolppaan. Siinä oli kuskilla hiki kypärässä. Jopa itse koutsi Aki hikeentyi niin, että kuriton mulli sai kurinpalautusta oikein isällisestä kädestä. Jokunen este saatiin "hypättyä" ja yksi este ylitettiin hieman järeämmällä loikalla.  taidoton täti säikähti, mutta päätti silti hammasta purren harjoitella. Tämän tunnin jälkeen myös itkunsekaiset silittelyt ja kehut olivat vaihtuneet mielessä kirveshippaan...

- Päivi