Poto on jo kokeneemmalla iällä oleva neljän varsan emä. Tämä yksilö on varustettu turolaisella mielenlaadulla, kuten mullikin. Vauhtia ja erikoistilanteita on siis ollut matkassa, vaikka tamma on ollut omistuksessani vasta keväästä. Askellajit tullessa olivat peitsi, reippaampi peitsi ja ihantäysiipäässäpimenee -peitsi. Ahkeran harjoittelun tuloksena peitsi on saatu minimiin ja tilalle on tullut... Noh, tökkivä käynti (mistä nimikin, kävellessä kuuluu ponteva potopotopoto..), erikoinen kokovartaloravi ja ihan säälittävä nöpölaukka. Todella sydämestäni toivon että nämä askellajit ovat vielä jalostettavissa.

Ehtoona eräänä päätin lähteä poton kanssa maastoon rentoutumaan. Yksin. Ja vielä tallissa lähtiessäni tuumailin että nyt kun ei oo kirittäjää mukana, niin perus nivelellä pysähtyy villimpikin mussukka. Ne oli ne kuuluisat viimeiset. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes lenkin loppupuolella, pussipimeän laskeutuessa ajattelin ottaa vähän reippaampaa hölkkää. Sillä seurauksella, että tamma pimeässä väijyvää hirvitystä säikähtäessään hyppäsi peitsille, siitä kiitolaukalle ja hetken aikaa olin ihan varma että nyt se kuolema sitten viimein tulee. Suoritin villisti (Pynden mukaan erikoista rimpuilua) puolipidätteitä ja sain tamman yks kaks oivaltamaan että se kyydissä kököttävä pullukka tahtoo käyntiä. Kuin napista painamalla askel vaihtui käynniksi, minkä seurauksena pullukka meinasi keikahtaa vielä tangon yli. Lausuin mielessäni korkeammille kiitoksen, tirautin pikku paniikki-itkut, jalat vetelänä ja ratsastin käyntiä talliin.

Seuraavalle lenkille järeämpi kuolain suuhun.

Aamen.

-Päivi