JOULUAATTO

Olen viettänyt aikoinaan useammankin joulun ”raamatullisissa merkeissä”, ts. tallilla hommissa, ja sama tapahtui tänä vuonna pitkästä aikaa. Tallin omistajille on mukava antaa edes yksi vapaapäivä – heillä kun saattaa olla joskus muutakin elämää kuin hevostemme huoltaminen. Olin edellisenä päivänä käynyt shoppaamassa uudet ihkut Canada bootsit – nyt ei jalkoja ala palelemaan!

Reippaana siis suuntasin karsinoita putsaamaan, ja koska toveri Heidi houkutteli aamupäivästä pellolle ratsastelemaan Veikolla hänen ja Sauman seuraksi, tuli rehti suomalainenkin liikutettua ajoissa.

Veikolla on niin hauskaa rallata pellolla, hän kun aina laukannostossa ilmoittaa olevansa Willi, mutta noin sadan metrin jälkeen suorastaan huokaisee helpotuksesta kun kysyn josko laukan tahti voisi kuitenkin olla mallia ”koulurata” eikä ”niin lujaa kuin pääsee”. Terapiaratsu kaikin tavoin!

Lumisateen lisääntyessä (aattonahan oli aika myräkkä) päätin sitten urheilla Viivinkin kanssa ennen päiväruokia. Hepo kuntoon ja kentälle siis. Siihen loppuikin sitten päivän hyvä osuus...

Selkään noustessani jakkara päätti kaatua alta, ja kenkäostokseni osoittautui ei-niin-hyväksi. Niillä jää kiinni jalustimeen! Turvajalustimet on kyllä joo, ja kenkäkään ei ole niin leveä että jäisi sen vuoksi jumiin. Vaan kun kenkä tukee niin tehokkaasti nilkkaa että se ei pääse taipumaan yhtään joten käpälä ei irtoa sitten millään. Vaikka täti laskeutuu ensin toisen jalan varaan, pomppii hetken pystyssä hevosen perässä, ja lopulta kellahtaa selälleen…..

Viivi parka pakenee paikalta vilpittömän kauhun vallassa ja tyyppi kyntää perässä luetellen samalla kaikki tietämänsä perisuomalaiset hevosenkoulutussanat ja muutaman muunkin. Onneksi jalustinhihna lähti irti satulasta suht’ nopeasti. Hevonenkin malttoi olla liukenematta paikalta sen pidemmälle vaan tyytyi juoksemaan ympäri kenttää noin 5 minuuttia ennen kuin rauhoittui niin paljon että sain sen kiinni.

Lessons learned:

  1. Canada bootsit EIVÄT ole ratsastusjalkineet
  2. Takin sisään mahtuu hämmästyttävän paljon lunta
  3. Keskiaikainen kidutusmenetelmä jossa uhria venytettiin käsistä ja jaloista oli varmaan varsin tehokas – vasen jalka oli vielä reilun viikonkin kuluttua sitä mieltä että lonkkaan sattuu, polveen sattuu, takareisi on venähtänyt ja kaikenlainen liikkuminen on typerää.

Eipä siinä mitään, harjoiteltiin sitten tovi selkään nousua rauhallisemmissa merkeissä (ja ihana stunt Selja liikutteli hevosta useamman päivän) ja nilkutin sitten hoitamaan hevosen pois ja jakamaan päiväheiniä.

 

JOULUPÄIVÄ

Takajalka oli tosiaan sitä mieltä että ratsastus on idioottien hommaa, ja liikkuminen muutenkin epämukavaa joten lähdin tallille varovasti. Viivin liikutus oli selkeästi juoksutusta tänään, mutta koska Veikko on vakaa ja turvallinen, arvoin pitkään tohdinko kiivetä kyytiin pysynkö maan pinnalla ja juoksutan molemmat.

Onneksi valitsin jälkimmäisen, sillä Herra oli edelleen Willi Herra, ja riekkui liinassa sillä seurauksella että meni kumolleen. Hirmu pukkeja > takajalat unohtuivat alta > pyllähti istumaan ja siitä aivan kokonaan kyljelleen. Jaahas vai niin. Ylös noustessaan näytti HIEMAN hämillään olevalta: ”eihän kukaan nähnyt?” Ja jatkoi yhtä kovaa mutta pukittelu sentään loppui.

On nämä niin huvittavia!

- Aino

viiviveikko.jpg