Suomessahan on kesällä tunnetusti samanlainen sää kuin talvellakin; pakkasta vain kutsutaan vaihtelun vuoksi hallaksi. Tässä kesän 2015 kisamuotia, malleina itseni lisäksi toveri Nelli ja toveri Tanja.

Kenttäkisakausi jatkui 31.5. Harjussa eli sianpierun aikaan punkasta ylös ja kohti Venäjän rajaa. Tällä kertaa kouluohjelmana helpossa luokassa oli yhden tähden B-ohjelma eli hurja määrä puolikaaria käynnissä, ravissa, laukassa, keskilaukassa ja vastalaukassa. Peruuttaa sai sentään suoraan taaksepäin. Kouluverkka oli yhdessä maneesissa ja sitten piti siirtyä kujaa pitkin toiseen halliin ja kujan molemmilla reunoilla olikin tuulessa lepattavat ja räpsyttävät muovinauhat. Lemukin virkosi hetkellisesti töllistelemään äänekkäitä ”aitoja”, mutta itse koulurata sitten sujuikin vanhaan tuttuun tapaan, tuloksena 60,21%.

Rataesteitä pääsi hyppelemään samantien; muuten meni jouhevasti, mutta sarjaväli oli lyhyt kaksi laukkaa, ja a-osan pystyn yläpuomi oli kokovalkoinen ja b-osan pystyn yläpuomi kokosininen. Silmiini osui lähestyessä sellainen optinen harha, että hetken b-osa näytti olevan a-osaa lähempänä, mutta Lemun okulaarit näkivät selvemmin ja se selvittikin sarjan pudottamatta kumpaakaan estettä, vaikka väli olikin kovin ahdas.

Useammat meistä kilpailijoista olivat varanneet päiväkarsinat, myös Lemu pääsi lepäilemään ennen maastokoetta ja lepäsikin sitten todella rauhassa. Se ei nimittäin suostunut nousemaan ylös syömään päiväkauroja, vaan natusteli ne tyytyväisesti makuultaan. Eikä ollenkaan häiriintynyt, vaikka karsinan ovi oli auki ja useampi ihminen kävi sitä kuvaamassa.

Maastorata oli hieman epätasainen esteiltään: osa oli tosi pieniä, ns. täyte-esteitä (taisi olla muutama tuttarin este mukana) ja osa sitten selvästi isoja/teknisiä/muuten hankalia. Tässä ihmettelen kolmosesteen melko isoa alashyppyä (ja vielä aivan alkuradasta). Paria tuntia myöhemmin Lemukin ihmetteli samaa sekunnin murto-osan: se lähes pysähtyi, kurkisti reunan yli ja sitten etujalat seurasivatkin turpaa yli reunan, kun Lemu totesi että maata näkyvissä.

Maneesin pihalla mäen päällä oli mielenkiintoinen tehtävä, kolme kapeata pömpeliä, joista yksi hypättiin molemmista suunnista. Melkoista edestakaisin suhaamista, kuten oheisesta kaverini Nellin ottamasta videopätkästä näkyy https://www.youtube.com/watch?v=V51e2fQWU4w. Älkää hämmästelkö moniäänistä selostusta: Nellin lisäksi myös Tanja ja Laura kommentoivat koko ajan radalla etenemistäni. Loppuradasta oli vielä melkoinen källi: kaksi risulaatikkoa ja sarjaväli n. 9,5m eli tasan puolitoista askelta. Tarkoitus oli yrittää tulla niin kovaa ja isosti sisään, että selviäisi yhdellä askeleella – tai jos ponnistuspaikka osuisi lähelle, niin sitten kaksi tooosi pientä nylkkyaskelta. Osuin lähelle ja jotenkin Lemu mahdutti kinttunsa kahteen pikku-pikkuaskeleeseen ja kiipeili risulodjujen yli. Kuulemma kaikki muutkin suorittivat kyseisen sarjan ei-niin-sujuvasti. Sain kymmenkunta sekuntia yliaikaa enkä tietenkään uskonut sijoittuvani, vaan vein Lemun talliin ja riisuin kamat pois. Sitten tulikin hoppu valjastaa otus, koska tuli kutsu palkintojenjakoon ja sinne piti saapua hevonen jalkovälissä.  Voittaja ja kakkonen olivatkin jo paikalla, kun karautin reipasta laukkaa kentälle huutaen: ”OOTTAKAA!” Ja hyvin raikuvalla äänellä, mikä tietysti herätti yleisössä hilpeyttä. Sain valkoisen rusetin ja kukkapuskan, mitä villinä vispasin koko seremonian ajan.

Pakkailimme Tanjan kanssa kotimatkaa varten, kun Hevosurheilun reportteri ilmestyi haastattelua kyselemään. Voe tokkiinsa! Puhuin ihan mitä sylki suuhun toi, mm. siitä kuinka hullu pitää olla, että kisaa kenttää eli herää pyhäaamuna ennen kuin yökerhot ovat edes sulkeutuneet, ajaa muutaman sata kilometriä, maksaa satasen ja lopputuloksena menee hiekkaa pimppiin, kun tuiskahtaa hevosen selästä tantereeseen (näin kävi eräälle kaverilleni). Ja kun vedin henkeä, niin toverini Tanja esitti innokkaasti omia mielipiteitään, ja melkoisen rempsein sanankääntein. Olin ihan varma, että nyt tulee sellainen juttu Hevosurheilun nettilehteen, että takuulla joku pahoittaa mielensä eli menee ns. tikku poikittain perseeseen. Ja siitähän olisi luonnollisesti seurauksena se, että hötönetissä olisi paska lentänyt ja minut olisi kuvaannollisesti kivitetty kuoliaaksi kuivuneilla (tai kosteilla) kakkakikkareilla väärien mielipiteitteni vuoksi. Olisin tietysti lyönyt vimmatusti löylyä lisää – ja saanut oman 15 minuuttiani julkisuudessa. Villeissä unelmissani jopa hetken haaveilin, että minusta olisi saattanut tulla lähes yhtä suosittu, ihailtu ja kadehdittu kuin Johanna Tukiainen.

Seuraavana päivänä pilvilinnani romahti, kun nettilehti (http://ratsastusplus.hevosurheilu.fi/harju/) ilmestyi ja siinä oli pieni ja asiallisesti kirjoitettu juttu:

Janina Karinen Agentillaan Harjun ykkönen

Kisaraportit

Ponien ja suomenhevosten helpossa luokassa hyväksyttyjä suorituksia saatiin kuusi. Parhaan esityksen teki Anna Sizko suomenhevosoriillaan Kiripassi Uudenmaan Hevosurheilijoista. Hevosten helpossa luokassa maaliin pääsi yhdeksän ratsukkoa, joista voittajana palkittiin Janina Karinen ja Noble Dark Agent, seuranaan Hakkapeliitat -71.

“Tosi kiva paikka ja kiva maastorata. Yläpihalla oli vähän kova pohja niin en uskaltanut siihen ajaa kauhean kovaa. Samoin risusarjalla oli vähän hassu väli, siihen olisi miellä mahtunut puolitoista askelta”, hevosten helpon luokan kolmanneksi Lemurs II:lla sijoittunut Nicola Pitkänen sanoi.

“Oltiin täällä viimeksi viisi vuotta sitten kisoissa, ja puitteet ovat vain parantuneet. Harmi kun kisoja on tänä kesänä niin vähän, ja Etelä-Suomessa ei ollenkaan. Seuraavat meidän kalenteriin sopivat kisat ovat Niinisalossa vasta heinäkuun puolivälissä”, Pitkänen totesi.

Harjun kisoihin osallistuneet ratsastajat harmittelevat yhteen ääneen kenttäkilpailuiden vähäisyyttä. Uusi kilpailujärjestelmä ei vakuuta heitä.

“Meillä Jokelan Ratsastajissa järjestetään nyt vain seurakilpailuja. Muuallakin kisoja on kuulemma tippunut kalenterista, koska kilpailujen kulurakenne ja järjestelyt ovat muuttuneet niin hankaliksi. Kolmostasolla on oltava maksettuja lisenssitoimihenkilöitä ja syntyy muita kuluja niin, ettei kilpailuja pysty järjestämään, kun osallistujiakin on vähän. Osallistumismaksutkin ovat hirveän korkeita”, Köningins Knight Ks:lla kilpailuun osallistunut Tanja Kortelainen analysoi.

Koulujen päättäjäisviikonloppu oli osunut Harjun tämänkeväisten kenttäkilpailuiden ajankohdaksi.

“Osallistujia oli aika vähän siihen nähden, että olosuhteet ovat täällä aika loistavat. Katsojiakin olisi toivonut enemmän. Harjussa on kiva seurata kilpailua, kun pystyy näkemään käytännössä lähes kaikki esteet”, kilpailun tuomariston puheenjohtaja Osmo Metsälä sanoi.

“Varmaan koulujen päättäjäiset olivat syynä osallistujien puuttumiseen. Kenttäkisoja ei ole niin hirveästi Suomessa, joten ihmettelen, ettei enempää väkeä ollut paikalla. Lauantaina harraste- ja tuttariluokissa oli kolmisenkymmentä osallistujaa”, Metsälä lisäsi.

Ensi vuonna pohdinnassa onkin kilpailujen ajankohta. Oman rajoituksensa ajankohdan valintaan tuo se, että kilpailu on ratsastuksenohjaajaopiskelijoiden järjestämä. Opiskelijoiden olisi siis syytä olla vielä paikalla koulussaan kilpailujen aikaan.

“Kilpailut sujuivat muuten mukavasti. Kaksi ratsukkoa jäi sunnuntaina esteradalle, yksi hylättiin eläinlääkärin tarkastuksessa, ja kaksi jäi maastoradalle. Sehän ei ole määrällisesti paljon, mutta kun osallistujia oli vähän, se vaikuttaa paljolta”, Metsälä harmitteli.

Lauantain harrasteluokassa voiton vei Kaisa Nykänen / Peri-Ville ja tutustumisluokassa Tiina Kerttula / Bandit.

Minusta ei siis tullutkaan julkkista, vaan jatkan siis elämääni anonyyminä, heikkolahjaisena tavisratsastajana. Voi kyynel.

- Pynde