Mulli.

Tämän hevosen mielen laatuun ei kyllä pääse sisälle vaikka yrittää. Hän on nyt reilu kaksi vuotta ollut omistuksessani, ja kaiken laisia kommelluksia on sattunut matkan varrella. Nyt kuitenkin päätin että kun kerran rata on kävelymatkan päässä, täti lähtee selästä käsin hiitille.

YKSIN.

Mainittakoon tässä että tämän hevosen kanssa ei pärjää aina porukassakaan, saattaa kääntyä täydestä vauhdista kotiin ynnä muuta mukavaa, joten sanomattakin selvää ettei pilotti ei olkapäätoipilaana tai raskaana ollessa edes yrittänyt lähteä yksin. Mutta nyt, kuskilla on kunto kohdillaan eikä enää edes joka kerta hevosen selässä itke, joten aika kohdata se peikko. Poniini tarhasta ja varusteet päälle, sekä kullitettu tyylikäs koulupiiska mukaan.

Sain oikein tallilla kiinnipitoapua että pääsen selkään. Ja kun sain jalat jalustimiin, ongelmat alkoi. Mulli päätti lähteä niiltä jalan sijoilta toverin luo takaisin tarhaan. Ei voi olla todellista, ajattelin. No touhukkaasti reilulla käsiliikkeellä poni ympäri ja matka alkakoon. Päästiin n 3m eteenpäin kun sama uusiksi. Pää linkkuun ja ympäri, kohti tarhoja. Posket punasena sisään päin kiroten suoritin tämän saman proseduurin vielä 4 kertaa ennen kuin päästiin "lähtemään". Ei kuitenkaan tallin pihasta pois vaan seuraava kuuden voltin sarja oli jo hyvissä ajoin parkkipaikalla. Tässä kohtaa mietin että en prkl anna periksi vaan vien mullin radalle vaikka sitten kävellen. Päättäväisyys, ja muutama napakka huomautus kullitetulla tuottivat tulosta ja pääsimme lähtemään.

Reipasta kävelyä suoritettiin kilometrin verran kunnes päästiin jo niin lähelle rataa että oltiin asfaltilla. Mikä tietenkin on liukas. Ja missä tietenkin liikkuu autoja. Tietenkin tämä luomakunnan kruunu saa taas siinä kohtaa lakeuden kutsun, lähes kaatuu liukastellessaan ja yrittää poistua paikalta. Alkaa pilotin pinna olla vähissä ja kohta kirosanat kaikuu jo ääneen... Ja taas kuin salaman iskusta, mulli suostuu jatkaa matkaa kohti kohdetta.

Viimeinen episodi tapahtuu raviradan portilla, jossa järjestettiin varsinainen mullishow, johon kuului oikeaoppinen keuliminen, kasapäin kuskille tuntemattomia loikkia, mahtoi siellä pilkahtaa levadet ja kapriOLEEt, äänitehosteina punaisena ähkivän kuljettajan perrrrrrrrrkele sekä muutama muu painokelvoton. Tässä kohtaa myös bussi- ja autoliikenne oli käytännössä seis. Enkä edes voinut vilkuttaa kun ei ollut mahdollista irroittaa kättä ohjasta. Kun viimein sain mullin portista sisään ja radalle, oli voimat niin loppu, että päätin suorittaa vähän kävelyä, kunnes tilanne rauhoittuu ja sitten kotiin.

Radalla herra suomenhevonen sitten tietenkin käyttäytyy niinkuin siellä kuuluu. Reippaasti korvat pystyssä vailla minkään näköisiä lakeuden kutsuja. Päätin kuitenkin että vastaisuudessa otan toverin mukaan enkä edes yritä lähteä mullin kanssa yksin. Kotimatka sujui reippain käyntiaskelin vailla mitään oikkuja. Ja kun päästiin talliin, oli kuskilla kädet niin hapoilla että hyvä jos sai riimun eläimelle päähän. Mulli oli muuten oma itsensä mutta kun oikein sitä toruin huonosta käytöksestä, sain kuvaankin kohtalaisen nolona olevan näköisen hevosen.

- Päivi