Allekirjoittanut on ollut osallistumatta kuluneen vuoden aikana kahteen edelliseen risteilyyn, mutta näin joulun alla sain kuin sainkin arkeni järjestymään niin että pääsin lähtemään. Ja jaksoin lähteä.

Yhteisiä karvamoporisteilyjä on suoritettu säännöllisesti neljästi vuodessa: alkuvuodesta Tukholma, kesäkuussa Tallinna, syksyllä jälleen Tukholma ja jouluna Tallinna. Perinne on jo niin vakiintunut, että olemme takuulla painuneet jo laivahenkilökunnankin muistiin. Tämä jouluinen Tallinnan reissu oli järjestyksessään numero 27.

Pääsääntöisesti reissut noudattavat aina samaa kaavaa. Ainon kanssa nukutaan hytissä Heidin ja Pyllen aiheuttaessa pahennusta yökerhossa... josta heidät laivahenkilökunnan toimesta lakaistaan ulos aamun pikkutunteina.

Vaan tällä reissullapa allekirjoittaneen tanssijalkaa vipatti ja viinahammasta kolotti! Liekö syynä se että kerrankin oli saanut omaishoidon levon jakson juuri ennen risteilyä joten oli tullut nukutuksi... siinä illan mittaan sitä kumoutui drinkki poikineen ja seitin ohut päiväkänni kumuloitui täysimittaiseksi seipääksi.

Mutta entäs se seuraava päivä sitten. En voi kun ihmetellä Heidin ja Pyllen toleranssia ja turnauskestävyyttä, sillä oma olotilani perjantai aamuna ei ollut järin häävi. Olin valmis pukattavaksi tuonelan virtaan, ja peilistä katsoessani olin vakuuttunut. että olen kertaalleen noussut lemmikkien hautausmaalta. Muut lähtivät maihin, olivat kuulema nipistelleet peiton alta pilkottavia varpaitani enkä ollut edes moista huomannut.

Muistan ajatelleeni. että päivällä jo olo helpottaa vallankin kun käy syömässä. Urhoollisesti taapersin muiden perässä buffetiin, maksaakseni 27e lusikallisesta lanttulaatikkoa ja 1/4 lihapullasta. Tämän fine diningin jälkeen oli nimittäin lähdettävä takaisin hyttiin.

Kotiintuomiset onneksi puolestani hankki Aino. Eikä totisesti siinä putkessa laivasta ulos raahustaessa ensimmäinen ajatus mielessä ollut: KYLLÄPÄ VIRKISTI. Nimittäin ruumis oli totisestl uupuneempi kuin vuosiin. Sielu sen sijaan oli ehkä saanut pienen piristyksen, ja muistutuksen siitä, mitä tosiystävyys on. Se on paljonkin asioita, ja myös sitä että vittuilu on välittämistä. Herran vuonna 2018 suoritetaan jo kolmaskymmenes karvamoporisteily. Melko huikeaa.

- Päivi