Ei yhtään hevosta enää... paitsi ehkä yksi. Keväällä tuli erikoisten sattumien summana *hups* hankittua varsa, ja nyt syksyn tullen tuo pienoinen oli vieroituksen jälkeen haettava kotiin. Seuraksi hänelle tuli "lastentarhaan" saman ikäinen sisko ja vuotta vanhempi sisko.

Itse varsojen hakureissu ei tietenkään sujunut mutkitta, sillä allekirjoittaneen Honda oli jälleen missäs muualla kuin pajalla. Joten soitto Pylle-tädille joka auliisti lupasi lähteä avuksi. Dramaattisten käänteiden, ja muutaman hysteerisen itkukohtauksen jälkeen, varsat saatiin kyytiin. What could possibly go wrong? Ilon ja onnen päivä.

Varsojen matkustaessa hiiskumatta päästiin kuin päästiinkin kotitiluksille, ja varsat kulkeutuivat jouhevasti trailerista pihattoon. Tässä kohtaa mainittakoon, että oma tykkinihän on täysin käsittelemätön.

Tuokio siinä Pyllerön kanssa ihmeteltiin sisällä ja laitettiin ripsiä, ja kun Pylle lähti kiiruhtamaan töihin, painelin itse laittamaan varsoille heiniä. Tässä kohtaa en vielä aavistellut mihin tilanne vielä perkelöityy...

Tovin heinää syötyään varsat päättivät aloittaa hysteerisen pihaton ympärijuoksun, ja mm nojailivat lankoihin, Tygin jäädessä riimusta jo lankaan kiinni. Kauhulla totesin ettei sähköpaimenen akku toimi, ja tuokion täyden hysterian vallassa juoksin täysin päättömästi pitkin tonttia ja soitin hädissäni räkäitkutyrskähdyspuhelun Lasselle (luottomies, handyman, ystävä): TUO HAULIKKO, mitä mä olen mennyt tekemään?!

Kun viimein sain kerättyä itseni, ja järki alkoi jälleen leikata, sain sähkötkin viritettyä McGyverin kekseliäisyydellä toimintakuntoon. Koko selkkauksen rauhoituttua luhistuin polvilleni pihaton portille nyyhkyttämään: tässä ei ole enää mitään järkeä...

Pian kuitenkin pikkublondit asettuivat ja uskon että naapurimme sai jälleen kerran ilmaista viihdettä ilman YLE-veroa.

Ehkä se tästä. Tai ei.

- Päivi