Sauma on reilun puolen vuoden aikana laihtunut noin sata kiloa ja muistuttaa jo muutenkin hivenen ratsuhevosta. Hiljalleen on virinnyt ajatus siitä, että sen uskaltaisi ajaa jo lähimaneesin seurakisoissa koulutuomarin silmien alle. Sauma osaa kyllä jo nostaa laukan, laukata hitaasti siihen suuntaan mihin kuski haluaa ja siirtyä laukasta jopa käyntiin. Nämä kaikki laukka-nimiseen askellajiin kuuluvat osiot eivät vielä kertaakaan ole onnistuneet saman vuorokauden sisällä, joten päätin karauttaa kisoissa raviohjelman.

Meidän tallin osasto "nuoret tai hulvattomat" kävi ennen kisoja pari kertaa maneesia etukäteen ihmettelemässä. Totesin, että varsinkin pitkän sivun iso peili aiheuttaa meille ongelmia. Ei sen takia että Sauma pelkäisi peiliä, vaan siksi että se keskittyy koko tarmokkaan teinieläimen raivolla kiukuttelemaan peilikuvalle. Sen ymmärryksen tuntuu ylittävän täysin se, että peilissä kiukkuinen tamma irvistelee takaisin. Eli Sauman kanssa kuskin tehtävä on ajaa peilien ohi niin, ettei tamma ehdi reagoimaan peilissä olevaan "lajitoveriin".

Suunnitelma siis selvillä ja kilvanajoon. Saumalla on niin paljon tukkaa, että nöyrryin heti ekoissa kisoissa letittämään harjan, koska muuten solmin käpäläni siihen. Köytin myös eka kertaa punaisen rusetin kilpahevoseni häntään. Jos joku päsäyttää päin kiukkuisen teinin kankkua, olen ainakin varoittanut, että mono voi heilahtaa. Takavuosien kokemuksella muistin, että helppo:Ö-luokkien verkassa on holtiton joukko kavioeläimiä.

Valmistautuminen ja startti sujui suunnitellun koreografian mukaan ja Sauma teki kaiken niin hyvin kuin se ikinä osasi. Koska taitoja on vielä vähän on pakko rehellisyyden nimiin todeta, ettei se nyt niin kovin hääviä ollut. Jälkeenpäin kuulin luokan sihteeriltä, että Sauma oli yrittänyt kertoa turpa rutussa koko radan ajan:"Tää on ihan kauhean jännää, mutta tuo pakottaa mut tekemään nää jutut!" Sauman mietteet ei onneksi välittyneet kuskille, koska Sauma meni sujuvasti tuomarin päätyyn ja niiden ongelmallisten peilien ohi. Muilla osallistujilla oli enemmän huonoa tuuria kuin meillä, jonka ansiosta voitettiin heti ekalla yrityksellä!

- Heidi

 

Sauma%2019.10.-normal.jpg