Mullin, Poton ja Dänin kanssa on syksy hyvin pitkälti ollut hiljaiseloa. Ollaan paranneltu vammoja, käyty hierojalla ja fysioterapeutilla ja syöty ja lihottu. Koko porukka. Poto ehkä pahiten. Hänen uumaansa tarttui kuin huomaamatta sata kiloa niin että itsekin hämmästyin. Däni ja mulli kun ovat hankalia lihotettavia, jotenkin tuli sitten Pottispöön kohdalla tehtyä pieni virhearvio, ja merkitsen muistiin, hän ei tarvitse mitään massarehuja.

Jotain hupia syksyssä on kuitenkin ollut, nimittäin hevosten klippaaminen. Tämä toimenpide jakaa mielipiteet tehokkaasti kahtia, itse olen ollut useamman vuoden jo klippaamisen puolesta, jos ei muuta niin omassa sielussa on rauha kun hevoset kuivuvat nopeammin, eikä tarvitse seisottaa turkki märkänä sisällä kuivuttelemassa.

Poton kohdalla myös eläinlääkäri suositteli klippaamista, tammukka kun valuu hikeä jo 10min kävelyn jälkeen (saattaa olla että ihralla on tekemistä asian kanssa). No juu, mutta itse aiheeseen. Klippaajana kokemukseni jälleen kerran rajoittuu tasan yhteen hevoseen, tähän saakka joku taitavampi on hoitanut sen puolestani. Tällä kertaa kone omaan kookkaaseen käteen ja eikun suristelemaan. Ensimmäinen uhri oli Poto, joka ei luonnollisesti moisesta toimenpiteestä välittänyt, seisoskeli paikoillaan ja silmät pyöreänä hämmästeli lenteleviä karvoja. Jostain se ajatus sitten tuli ja päätin jättää sydämen muotoisen kuvion peffaan, ei siitä mikään kaunis tullut, mutta ystävän tytär (my little pony fani) totesi ykskantaan että " vooooi, prinsessa cadence, sillä on söpöysmerkki sydän pyllyssä!" Siitä lähtien Poto on tunnettu myös nimellä prinsessa.

Mullin klippaaminen vähän jännitti, muutaman edellisen kerran kyseinen toimenpide on kirvoittanut ruunalta sellaiset tanssimuuvit että siinä on ollut sekä klippaaja, että itse klipperi johtoineen vaikeuksissa. Tällä kertaa ruuna (pesusienet korvissa äänenvaimentimena) hämmästytti tyyneydellään. Ja kun kerrankin herra stara seisoi paikoillaan, alkoi klippaajan luovuus kukoistaa. Tussilla tähden kuvat kankkuihin ja klipperi laulamaan. Niistä tuli jopa ihan tähteä muistuttavat. Varsin ylpeänä aikaansaannoksestani, tuumin että nyt kyllä kelpaa radoilla näyttäytyä. Sittenkun sinne asti taas päästään.

Dämppädillon klippaamisen hoiti ahkera hevosenhoitaja Tuuli. Sillävälin itse liikuttelin Poton ja Mullin ja kun klipperin ääni oli sammunut, menin katsomaan työn tulosta. Toiseen kankkuun oli taitavasti kirjailtu A ja toiseen salama! Tätä kehtaa näytellä.

Tässä vuosi kun lähestyy loppua, alkaa pikkuhiljaa se työmotivaatio palailla. Myös muiden lajin harrastajien menestys on tuonut sen verran iloa pintaan että eiköhän me alkuvuodesta kääräistä ne hihat (tällä kertaa kunnolla) ja ryhdytä tavoittelemaan kilpakuntoa. Tulevana viikonloppuna kipaistaan vielä perinteinen karvamopojen Tallinnan reissu ja kenties punotaan juonia tulevalle vuodelle. Hyvää joulua siis ja menestystä vuodelle 2015!

- Päivi