Saumaa on vaivannut tämän vuoden puolella kummallinen nilkutus. Se on välillä ollut epämääräisen huono ja sitten taas seuraavana päivänä tosi hyvä. Välillä nilkutti kovin ja Nean käpälöinnin jälkeen oli taas hyvä. Raavin päätäni ja pohdin liittyisikö kiimoihin tai olisiko lihasperäistä. Vaiva kuitenkin aina palasi joten klinikalle oli mentävä. Maaliskuun puolivälissä kaivoin trailerin lumihangesta ja kiitin ikiomaa nelivetoa. Rami veti maahan jäätyneen trailerin liikkeelle, suurin ongelma oli sulattaa kiilat irti maasta. Voin sanoa, ettei ollut yhtään ikävä pikkuista takavetoa.  

 

Klinikalta tuli diagnoosi oikean etujalan pinnallinen koukistaja. Vamma on suorastaan mitätön, mutta todella hankalassa paikassa. Etujalka on siinä kohtaa täynnä erilaista roipetta ja jänteellä on ahtaat oltavat. Eli ei olisi ollut tarvetta arpikudokselle siinä kohtaa. Kuntoutussuunnitelmaan kirjattiin shockwave, laser ja lähes rajattomasti kävelyä. Eli ihan loputonta kävelytystä.

Ja kylläpä onkin sen jälkeen tallattu maastossa ja kentällä, yksin ja yhdessä, lyhyitä ja pitkiä matkoja. Tallitoverin avulla löytyi laserhoitajakin, shokkihoidot hain Vermosta, koska sieltä kyseinen nakutus löytyi lyhimmän ajamatkan päästä.

 

Toisella kerralla sattui tuttu eläinlääkäri paikalle. Olin jo kassalla maksamassa, kun tohtori pysähtyi mietteliään näköisenä paikalle ja alkoi äänensä miettiä, että muistaa nähneensä minut ennenkin. Kerroin, että pinnallinen koukistaja vainoaa minua ja kyseinen tohtori on hoitanut myös punaiselta tammalta saman vaivan. Tämä ei kuitenkaan ollut jäänyt lääkärin mieleen. Kerroin millä talleilla hän on käynyt raspaamassa ja jossain kohtaa sytytti: " Siellä yhdellä talilla raspauksia järjesti sellainen... nooo miten sen nyt sanoisi... sellainen hyvin kovaääninen naishenkilö. Taisit olla joskus hänen kanssaan myös täällä Vermossa?" No Karvamopon Pyndeä hän tietenkin tarkoitti! Ja Muulin ja Huilun kanssa oltiin vuosia sitten iltaravien aikaan shokkihoitoja hakemassa. Ilta vielä venyi kun radalta tuli aina joku ravuri meidän edelle. Trailerissa ei ollut valoja sisällä ja mietittiin tyytyväisesti, että Vermon valot kyllä valaisee myös trailerin sisälle kun aletaan lastaamaan. Sillä hetkellä kun avattiin traikku jotta vihdoin päästään kotimatkalle, sammui Vermosta kaikki valot ravien päätteeksi. Onneksi silloinkin oli sävyisät hevoset jotka ystävällisesti käveli pilkkopimeässä traileriin.

Sauman shokkihoidon päätteeksi törmäsin tallialueella Nykän kimpanvetäjään ja pääsin katsomaan nuorta suikkulaista josta omistan ehkä yhden turpakarvan:

http://www.raviliiga.fi/raviliiga-2014-srl

Kotimatkalla vähän nauratti se että eläinlääkäri yhdistää minut kovaääniseen toveriin, vaikka ehkä se on hieman kyseenalainenkin kunnia jäädä eläinlääkärin mieleen...!

 

- Heidi