Valitettavasti Lemu ehti nauttia elämästään uudessa kodissaan vain muutaman kuukauden, kun se sai elämänsä ensimmäisen ähkyn. Joka oli sitten myös se viimeinen ähky.
RIP
Pynde
Kotiinpaluun koittaessa päätin rohkaistua ja kavuta itse selkään ennen laitumen alkua. Ja toden totta. Onnistuin! Ensimmäisenä päivänä ajauduttiin pieneen sanaharkkaan kumppanini kanssa, hän kun ei alkuunkaan ymmärtänyt, että olisi turvallisuuden vuoksi aivan hyvä jäädä siksi 15minuutiksi kentän viereen seuraamaan kun allekirjoittanut reidet tutisten kyyhöttää nuorisolaisen kyydissä. Keskustelu kulki kutakuinkin näin:
Minä: jää katsomaan nytten
Hän: LUOTA ITSEESI ÄLÄKÄ TÄRISE SIELLÄ
minä: ÄLÄNYTV***ujumalauta mene minnekään
Hän: LUOTA. ITSEESI. ÄLÄKÄ. TÄRISE.
Minä: VOISIISVITTUTÄÄONVASTA KOLME!!
Hän: mitä sitten. Nyt menet vaan, mä menen tiskaamaan...
Minä: (ei enää ääneen) voi v*tun kusipää, saa sitte täältä mun maatuvat luut kerätä kun tää linkoaa mut ja kuollaan kaikki....
Huoli Penan käytöksestä oli aiheeton, ruuna kun on elämässään ollut aina kuin ihmisen ajatus. Joten ei ruumiita, eikä irronneita ruumiinosia. Ainoastaan itsestään ylpeä hevosenomistaja. Niillä onnistumisilla elääkin puoli vuotta. Viikon ”läpiratsastus” tuli suoritettua kaikissa askellajeissa, jonka jälkeen ruuna pääsi ansaitulle kesälomalle.
- Päivi
]]>
No, joka tapauksessa, köyhyydessä riutuen luonnostelin pienimuotoisen ilmoituksen, jolla voisin vikitellä tammoja maan mainiolle oriilleni Paavolle, rahakorvausta vastaan, luonnollisesti.
Here it goes:
Seuraa tositarkoituksella etsii 8v lämminverinen ori. Tarhakaverin peräsin alkaa olla jo kaiken nähnyt. Tälle kelpaa kaikki perseestä perämoottoriin, mutta hedelmällisimpään lopputulokseen päästäisiin varmasti oikean tamman kanssa. Pienellä paperityöllä varsalle saa ravikilpailuoikeudenkin, ja kenties saat itsellesi kasvamaan Big Slickin kaltaisen ravilegendan. Oriin kilpaura tyssäsi jalostukseen vaikuttamattomiin seikkoihin, ja tänä päivänä hän toimii niin tädin, sedän kuin lastenkin kuljettimena toisinaan työnsä ääreen nukahdellen. Mittaa miehestä löytyy karkeat 158cm satula selässä, poikamaista komeutta sitäkin enemmän, unohtamatta sänkykamarikatsetta. Luonne on 10+ ei alkoholiongelmaa tai väkivaltaisuutta. Hoitaa työnsä mukisematta, pääsääntöisesti itseään turhaa rasittamatta kuten kunnon miehen kuuluukin.
Äkkirikastumisen toivossa: oriin omistaja. Asialliset ja asiattomat kyselyt voi osoittaa allekirjoittaneelle.
- Päivi
]]>Tällä kertaa suunta oli Intiaan. Työreissu mikä työreissu, mutta koska olin paikalla viikonlopun yli, paikalliset kutsuivat mukaan pikku päiväretkelle maaseudulle. No mikäs siinä.
Ensimmäinen testi oli odotella ryhmän bussia klo 05:30 ison maantiesillan alla. Mikäs siinä, kyseisen sillan alla tuntui asuvan noin pienen kylän verran ihmisiä, joten seuraa kyllä oli. Noh, bussi tuli, ja kyytiin hop.
Bussillisesta intialaisia lähtee aamukuudelta saman verran ääntä kuin vastaavasta määrästä nousuhumalaisia jalkapallofaneja! Ja myös aamuseitsemältä, ja -kahdeksalta. Toisaalta, suunnitelmani jatkaa unta bussissa oli tuhoon tuomittu alusta asti, sillä
Menomatka kesti aika tasan 5 tuntia – tosin pysähdyimme pit stopille paikalliseen liiteriin aamiaiselle. Paikallista evästä, syödään käsin, tarjoillaan käsin. Eikös se menekin niin, että kun kun ei kiinnitä huomiota siiten, että ruoka ensin asetetaan esille ja sitten otetaan lautaselle paljain käpälin, ei voi sairastua? Mutta, hyvä oli! Täällä on myös tapana ”vahvistaa ryhmäsidettä” sillä, että syödään toisten lautasilta – onneksi ei ollut haarukoita sillä olisin varmaan napannut jotakuta käteen 😊
Varsinainen kohde oli jonkinmoinen luonnonpuisto, jossa kiivettiin vajaa 5 km hämmästelemään vesiputousta. Ei muuten ollut ihan kevyt reissu, lämmintä noin 35 astetta ja nousua oli paljon. Jätin viimesen 500 metriä jopa väliin, sillä löysin oman pikku paratiisini pienen lammen ääreltä. Tämän paikan jos saisi teleportattua Suomeen!
Tuo paljasjalkainen hahmo ei ole hobitti vaikka vähän siltä näyttääkin, vaan intialainen kollega joka myös skippasi viimeisen pätkän.
Paluumatka meni samaa mallia, tosin bussikuskilla oli ilmeisen kiire iltarientoihin. Ajoi niin kovaa että välillä epäilin paikkojen irtoavan hampaista rytkytyksessä… Pysähdyttiin taas syömään samaiseen paikkaan, ruoka yhtä hyvää ja palvelukin pelasi samalla tavalla. Ovat nämä oikeastaan aika kultaisia ihmisiä!
Ai niin, näin myös 2 hevosta. He olivat puettuina pinkkiin kimalteeseen ja johtivat kulkuetta, jossa oli mm. pinkkiin puettu traktori ja peräkärry. En saanut otettua kuvaa, koska mentiin ohi kovaa ja piti pitää penkistä kiinni.
- Aino
]]>Mukavia ilmoituksia, useassa oli aina mukana se iso MUTTA. Tää on tosi kiltti ja silleen, tarvitsee määrätietoisen ihmisen, pakko taluttaa ketju nenästä persereikään koska muuten poistuu paikalta, voi ratsastaa jos planeetat on kohdillaan, antaa kengittää tosi hyvin - sedaatiossa ym... luojan kiitos en ole ratsuihin päin kallellaan.
Aikani selattuani totesin mielessäni, että selväpäisen ratsun hankinta on kutakuinkin mission impossible. Jatkoin vielä muutaman ilmoituksen ja silmääni osui lyhyt ja ytimekäs ilmoitus. Myydään suomenhevosori, hevonen parhaassa iässä, 8v ja alla yhteystiedot. Hinta ei juuri päätä huimannut, ja jotenkin siinä mielenhäiriössä ajattelin, että ilmoituksen laatinut Pertti on mies minun makuuni, taidanpa ihan huvikseni oriista kysäistä lisätietoja. Vaikkei pitäisi.
Niinhän siinä tietenkin kävi, että kuulin itseni sanovan puhelussa: joo mä otan tän. Hevonen vaan sijaitsi toisella puolella Suomea, joten pienen pieni aivojumppa oli pakollinen; milloin voin repäistä itseni kokopäivän tai kenties kahden irtiottoon ja hakea hevosen kotiin. Noh, yksi asia johti toiseen ja pikkuisen selvitystyön jälkeen kävikin ilmi, että orin kotipaikkakunnalla on isot ravit. Valmentajalista tarkkailuun, ja kappas, Varjosen Bella on lähdössä omiensa kanssa!! Hip hurraa, ei kun puhelin käteen!
Bellalle sopi mainiosti ottaa ori pohjoisista kyytiin, ja palasten loksahdellessa kohdilleen olivat puhtaat onnentunteet huipussaan! Viimein oma suokkiori!! Kyyditykset ynnä muut sujuivat kuten pitää, ja minun tehtävänä oli hakea ori kotiin Bellalta. Vain puolen päivän työmaa! NICE! Sunnuntaiaamuna ajelin Vahtoon ja olin riemuissani nähdessäni säyseän panssarivaunun karsinassa ja huudahdin: ihanaa, tollasenko mä ostin!!
Postimyyntihevonen alkumatkan pienen rynkkäämisen jälkeen matkusti mainiosti ja pääsimme turvallisesti kotiin. Heti seuraavana päivänä päätin lähteä valmentautumaan, ja koutsi olikin ”riemuissaan”: ei helvetti, tässä hevosessa on kaksi vikaa. Se on suomenhevonen ja ori. Minä en tätä jää katselemaan, ja koutsi poistui sisätiloihin. Tyttärensä, ystäväni, kuitenkin oli avomielisempi ja lupasi katsoa peräämme tuona päivänä. Totesimme hevosen umpijärkeväksi, ja molemmat laukatkin tuli helpolla!! Viikon aikana koutsikin lämpesi, ja kapusi kyytiin jopa itse! Tulikin hankittua melko mainio menopeli!!
Ai niin, ja mitä tulee ystäväni hevosen ostoon: hänkin löysi matchin ja on nyt onnellinen ensihevosen omistaja.
- Päivi
]]>
Minä sain siipiveikon syliini ja kylläpä sen räpylät olivat veikeän tuntuiset.
Pynde
]]>Obelixin maha:
Uuden sadon heinäpaali:
Ei mulla muuta...
- Aino
]]>Koska Sauma kehittää jo pelkästään tuoreen ruohon näkemisestä viherpöhön, en uskaltanut laittaa sitä laitumelle. Toukokuusta astihan on on ollut rutikuivaa ja kaikki pohjat on tietenkin kuivaakin kuivemmat. Veden puutteessa Sauman kavion pohjat alkoivat murentua. Siis kavion pohjaa ja sädettä lähti kaviokoukun matkaan. Sen jälkeen kun en enää uskaltanut näyttää koukkua kaviolle sitä irtosi ihan muuten vaan. Ei sellaisia siistejä siivuja niinkuin jokaisella kengitysvälillä sädettä irtoaa, vaan sellaisia kahden sokeripalan kokosia nöllejä. Säteet näytti katoavan kokonaan. Vääntelin käsiäni ja tuskailin kun seppäkin oli juuri silloin kesäreissussa tavoittamattomissa.
Löysin eri lähteistä satamäärin ohjeita kavion kosteutuksesta, jotka tietenkin olivat keskenään ristiriidassa. Päätin kokeilla ekologisinta ja edullisinta. Sauma onneksi suhtautui tähän kavion uitto-operaatioon normaaliin säyseään tapaansa.
Vedessä seisominen tuntui auttavan. Sitten seppäkin palasi hommiin ja kertoi, että ihan hyvät säteet on. Eli vähemmälläkin kauhistetulla ja touhun määrällä olisin tästäkin selvinnyt.
- Heidi
]]>Pelasimme porukalla ja pääsimme myös tallialueelle jututtamaan ohjastajia ja hevosten taustajoukkoja. Ja sää oli mitä mainioin niin kuin tähän kesään on kuulunut.
Retkueestamme kaikki olivat jo nähneet ravitapahtuman poikineen, mutta pääsimme kokemaan kaikki ihka ensimmäistä kertaa myös jotain uutta. Tällä reissulla pääsimme ihan oikeasti käpälillämme voittajaan kiinni, meidät kutsuttiin lähdön numero kuusi palkintojen jakoon!
Lähdön voitti numero 12 Burnhill´s Luck. Hevosen omistaaTalli Kel Onni On.
Voittaja oli kovasti kiireinen ja vietti palkintoseremonian hoitajansa huomassa. Me saimme siis kaikki onnitella hevosen omistajia ja ohjastajaa sekä kuunnella heidän haastattelut ihan tuoreeltaan.
Niin. Peleistä sen verran, ettei mitään kerrottavaa. Rahaa hävisi enemmän kuin tuli takaisin. Kupongit säilyivät jälleen tallessa allekirjoittaneen pitäessä huolta, etteivät ne päätyneet Pynden hyppysiin.
- Heidi
]]>
Onneksi osoittautui, että Lemu oli vain vähän niukauttanut ristiselkäänsä/lonkkaansa/lautastaan, tutkin otusta tarkemmin takasin Tammelaan päästyäni ja mitään ulkoista vikaa ei löytynyt, mutta toiseen suuntaan juoksuttaessa Lemu otti ulkotakasellaan hivenen lyhyempää askelta. Lemu tuskin oli pahoillaan kisareissun lyhyydestä, se pääsi muutamaksi viikoksi laidunlomalle parantelemaan ja lihottamaan itseään. Se kun ei tunnetusti säntäile häntä pystyssä ympäriinsä, joten pikku vaivat parantuvat mukavasti pellolla oleillessa.
Itse nollaisin tilanteen perisuomalaiseen tapaan virvokkeilla ja pikku painiottelulla.
-Pynde
]]>