Tässäpä sitä on taas täti-ihmistä koeteltu. Kyllähän Elon laskuopin mukaan jos hevosia on kolme, ainakin yksi niistä on ajokunnossa. Vaan mitäpäs sitten kun näin ei ole. Siinä uhkaa hermoromahdus, mielisairaus ja kaikki muutkin lopun ajan enteet.

Mullin hienosti alkanut kilpakunnon viilailu saikin mukavan käänteen, kun ruuna alkoi takaa kovasti kompastelemaan. Tuumasi siinä sitten valmentaja että jaahas, vuosivoitelulle ja terveystsekkiin hop. Kiireen vilkkaa aika Vermoon ja onnellisin mielin lompakkoa keventämään. Leenan käsittelyssä Vermossa löytyikin sitten voideltavaa, eikä itkun tyrskähdyksiltä (yleisön viihdyttämiseksi) voitu tietenkään säästyä. Räkäitkua itkien siinä sitten ruunaa juoksutettiin ja taivutettiin. Ja tietenkin, niveltenvoiteluaineissa dopingvaroaika 28vrk, hip hei, edellisestä ehjästä startista kun on kulunut 20.7 tasan vuosi, täpärälle menee päästäänkö koelähtöön. Ja siitäkös apokalyptinen haaste sitten kehkeytyy. Tottakai klinikalta lähteissä täti ottaa vielä puhelun luottomiehelle, kengittäjä/ohjastajalle/psykoterapeutille ja itkee vielä kunnon vinkuitkut hänenkin ilokseen (hän tosin nauraa puhelimessa että eihän näitä kannata itkeä...). Miten niin meni tunteisiin.

Jottei hevoselämä niin ihanaksi ja helpoksi kävisi niin eiköhän vaan touhukas barbababa-herra Ubukin järjestänyt pikku ontuman. Tässä kohtaa luottomies neuvoi varaamaan ajan Sellin Kimille. Ei muuta kuin puhelin käteen ja itkua pidätellen asiaa hoitamaan. Tiedän miehen enemmän hoitaneen ravihevosia joten varovasti kysyin mahtaako mies hoitaa ratsuja ollenkaan johon hän tuumasi: eikö nekin nelijalkaisiksi hevoseläimiksi luokitella.

Huh, sitten asiaan. Aika järjestyi pikipäin ja vielä juhannusaattona. Matkalla kohteeseen aamulla, hevonen ja traileri perässä, tuli vielä tehtyä henkirikos, liiskasin täysin vahingossa tielle juosseen oravan. Kammottava tunne kun ei ennättänyt enää jarruttaa.

Päästiin perille ilman henkirikosta suurempia tapahtumia. Alkuun kertoilin Kimille hieman taustoja (2minuutissa koko elämänkerta henkeä vetämättä) vaikka luottomies sanoi että sinä sitten olet siellä ihan hiljaa ja annat Kimin katsoa.

Siinä sitten ruunaa tutkittuaan totesi Kimi että hyvä tästä tulee, autetaan vähän. Muutama nivel voideltiin ja hoito-ohjeena liikettä, liikettä liikettä. Varovasti kysyin että pitääkö Ubu ottaa laitumelta, kun lähinnä itse mietin ettei siellä liukastele tai riehu. Tohtori siihen että ainoa mitä tälle voi laitumella tapahtua, on että hän syö itsensä hengiltä... No juu, onhan se vähän muodokas.. Tuli tästä mieleeni eräs reissu vanhan Joikun kanssa, josta Pursiaisen Tuula tuumasi että pidä vain loimi päällä, ettei tintit pääse nokkimaan.

Poton kohdalla pienet krempat päädyttiin ratkaisemaan sillä, mikä oli joka tapauksessa ajankohtaista. Siemenelle! Odotettavissa siis jännittäviä seikkailuja varsanodotuksen merkeissä. Ja senhän tietää että tällä Aku Ankan tuurilla kun näihin hommiin lähtee - voi olla ettei päästä loppuun asti ilman vauhtia ja vaaratilanteita.

Näistä aavistuksen tunteisiin menneistä tapauksista johtuen on allekirjoittanut katsellut öisin varsin mielenkiintoisia unia. Öisissä seikkailuissa on mm Poto päässyt hengestään kun naapurilaitumen iso ruuna on hypännyt aidan yli ja liiskannut poloisen tamman ahterillaan.

Alitajuntani on kehittänyt myös erikoisen uuden hyönteisrodun, laskuvarjomuurahaiset, jotka tarkemmin katsottuna on pienen pieniä hevosia. Nämä pirulaiset tarttuvat ihoon usealla pienellä parsinneulalla. Huhhuh, korkeammalle kiitos että nämäkin unet päättyvät aamulla. Huomaa että allekirjoittaneella alkaa olla tarve lomalle, kaikesta. Ja oikein hyvään saumaan onkin tulossa karvamopojen vuotuinen kesäreissu Tallinnaan, jossa saattaa hän jopa antautua polkan tahdeille.

- Päivi