Jokelassa hypittiin seuranmestaruuksista lokakuun puolivälissä, joten pakkasin Lemun koppiin ja hurautin kohti Jokelaa. En tosin päässyt kuin pari kilometriä tallilta, kun poliisit tukkivat tieni ja vaativat puhaltamaan pilliin. Pilli ei villiintynyt henkäyksestäni, joten matkamme jatkui. Pari vuotta sitten ajellessani kesälaidunta kohti päädyin myös puhallusratsiaan ja silloin poliisi vie pillin suustani, eikä antanutkaan puhaltaa, vaikka juuri oli moista ehdottanut. Johtui varmaan siitä, että takanani ollut auto heitti ripsakan u-käännöksen ja poistui paikalta, joten miliisit syöksyivät takaa-ajoon ja minä jäin huulet töröllään odottelemaan pillin palaamista kuin epätoivoinen kosiomies konsanaan.

Sennujen seuranmestaruus hypättiin kahden kierroksen kisana, ensin 95 cm, jonka suunnilleen kaikki selvittivät puhtaasti, yllättäen myös minä ja Lemu. Toinen kierros oli korkeudeltaan 105 cm ja siinä ratkaisivat virheet ja aika. Hurautin heti lähtömerkin saatuani ns. reikä päässä esteeltä toiselle ja olinkin koko komppanian nopein!! Ikävä vaan, että yhdelle pystylle ei löytynyt minkäänlaista ponnistuspaikkaa, ei edes huonoa, joten keilasimme Lemun kanssa koko hökötyksen nurin. Ja siitä siis 4 vp, jolla irtosi seuranmestaruushopeaa. Kuulostaa hienolta, mutta tosiasiassa mestaruudesta kisaajia oli tasan kolme, olin siis toiseksi viimeinen.

Kotimatkalla huristelin innoissani moottoritiellä ja lähdin ohittamaan kuorma-autoa, kun Hiace kieltäytyi etenemästä ja hyytyi tien poskeen. Onneksi (jälleen kerran) kyse oli vain menoveden ehtymisestä, joten matkamme jatkui varsin pian. Joskus takavuosina jäin helmikuussa motarin reunaan hevosen kanssa palelemaan polttoaineen loputtua yllättäen. Silloin pelastuksekseni saapui Sammaliston tallin omistaja Make, joka ystävällisesti toi tovin odottelun jälkeen lisää polttoainetta. Siitä viisastuneena minulla on aina varakannu dieseliä mukanani sekä näpsäkkä, pikkuinen lasten kastelukannu, jolla löpöä on helppo lurautella tankkiin.

-Pynde